Hellettä minun makuuni

Perjantai, 23.tammikuuta 2009

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tämän piti olla rantapäivä. Tai eihän Madeiralla varsinaisia uimarantoja juurikaan ole, muutama laavakiviranta kyllä, mutta sitäkin upeampia merivesiuimaloita. Olemme jo viikon ennen reissua ja joka päivä täällä ollessa seuranneet ahkerasti netin säätiedotuksia. Kaikki ne ovat vakuutelleet meille, että tänään on matkamme helteisin päivä. Aamu näytti kuitenkin valjun harmaalta kuin lokakuu Suomessa! Meinasimme jopa perua terassiaamiaisen, mutta pikainen käynti ulkona paljasti lämpötilan enemmän kuin miellyttäväksi. Paksu pilvipeite hämäsi pahasti.

Aamiaispalaverin seurauksena päätimme lähteä kasvitieteelliseen puutarhaan Monteen, sitä on kovasti kehuttu emmekä ole jostain syystä siellä vielä koskaan käyneet. Jardim Botanicoon pääsee hauskimmin kahdella kaapelihissillä, halpaa lystiähän se tosin ei ole. Ensin matkasimme hotellin sukkula-minibussilla keskustaan josta otimme perinteisen Teleferico-hissin Monteen. Koska olen tässä jo ihan vanha tekijä, ei matkanteko enää kovasti huipannut korkeuskammoisen päätä. Kukkaroa kyllä, sinne vilahti 29€ kahden hengen edestakaisesta matkasta. Pilvet alkoivat hississä keikkuessamme hiljalleen kaikota ja aurinko pilkisteli varovasti. Montessa kävelimme jyrkän rinteen reunaan hakattuja kiviportaita alas toisen hissin yläasemalle. Puutarha sijaitsee siis puolimatkassa takaisin alaspäin, hieman kaakkoon keskustasta.

Toinen näköalahissi olikin sitten ennenkokematon elämys. Se kulki kahden vuoren välisessä rotkossa korkeimpien puiden latvojen tasalla. Alhaalla virtasi kirkas joki hurmaavine vesiputouksineen ja linnut sekä kauniit kukat ikuistettiin filmille (muistikortille siis, mutta filmi kuulostaa kivemmalta). Tämän matkanteon aikana jännitin melkoisesti, Aki ei saanut keikuttaa koria ollenkaan kuvia ottaessaan. Onneksi perille tultiin alle kymmenessä minuutissa, matka maksoi kuitenkin lähes yhtä paljon kuin toisellakin hissillä, meno-paluu kahdelta maksoi 25€ eikä sisältänyt Kasvitieteellisen puutarhan sisäänpääsyä, 3€/nokka.

Hissiasemalta lähdettiin kulkemaan melko jyrkästi alaspäin, koko puutarha sijaitsi vuorenrinteessä. Alaspäin käveltäessä olivat näköalat upeat mutta kasveja ihastellessa tuli väkisinkin mieleen, että väsyneenä on sitten jaksettava nousta koko matka takaisin ylös, ja Montessa vielä ne kivirappuset. Melkein meinasimme jättää kasvien ihastelun puoleen väliin ennen kuin huomasin tienviitan opastavan lintutarhaan. Aki tykkää kovasti papukaijoista ja muista trooppisista linnuista, ihan kuin minä pingviineistä, ja koska muistissa oli vielä Odensen eläintarha pingviineineen (katso viime kesän Euroopan-kiertue), ei mietitty sen enempää. Urheasti taivalsimme alas, alemmas ja vielä hieman. Taaksepäin hirvitti kyllä katsoa, varsinkin kun lintutarhan ovella oli takseja jonossa tarjoamassa kyytiä (mukavaa ja ilmastoitua) takasin Funchaliin. Tämän kun olisi tiennyt, niin edestakaiset hissiliput olisivat saaneet jäädä ostamatta.

Sekä kasvit, istutukset että ennennäkemättömät lajikkeet olivat henkeäsalpaavan ihania. Jo sellaisenaan puutarha olisi ollut näkemisen arvoinen, vaikka etukäteen mietimmekin, onko siellä mitään näkemistä talvella. Loro Parque- papukaijatarha oli vielä ihastuttava lisä, jos sai suljettua mielestään sen tosiseikan, että lintujen häkit näyttivät melkoisen pieniltä. Oli niissä lentämiselle tilaa, mutta mieleen tuli, että suurempiakin olemme nähneet. Kauniit papukaijat, undulaatit, riikinkukot, iibikset, arat ja kaiken maailman kottaraiset tuli moikattua ja Aki sai niistä todella makeita kuvia häkeistä huolimatta.

Aurinko kaivautui kolmetuntisen puutarhakatselmuksemme aikana kokonaan esille pilvien takaa ja lämmin päivä muuttui salakavalasti kuumaksi. Ostimme kahvilasta kahden litran lähdevesipullon ja toisten asiakkaiden osoitellessa meitä joimme sen yhdeltä seisomalta. Siitä piristyneinä kävely ylärinteeseen sujui aivan heittämällä! Yllättyneinä saimme todeta olevamme näköalahissin asemalla paljon ennen kuin olimme kuvitelleet.

Alhaalla kaupungissa helle oli paahtava ja aurinko helotti. Söimme välipalaksi hedelmiä rantamuurilla istuen. Kävelimme satamassa etsien jotain mukavaa tekemistä tai näkemistä. Juuri hetkeä aiemmin olivat merelle suunnanneet suuret katamaraanit, niiden kyytiin pääseminen olisi taatusti ollut mukavaa tällaisella säällä. Koska uimapuvut eivät olleet repussa, emme viitsineet enää myöhään iltapäivällä lähteä niitä hakemaan mennäksemme hetkiseksi merivesiuimalaan. Aurinko laskee täällä niin aikaisin, että viiden jälkeen ei oikein enää tarkene ottaa aurinkoa. Menimme siis takaisin hotellille ja vietimme totutun siestan altaalla. Se oli oikein tervetullut ja kävimme uimassa viileässä ulkoaltaassakin.

Illalliselle päätimme mennä hotellin baarimikon suosittelemaan kalaravintolaan lähettyvillä. Sinne käveltiin hotellilta vain noin kymmenen minuuttia. Rantabulevardiakin olisi päässyt, mutta emme pimeässä enää viitsineet mennä sitä kautta, vaan kiersimme katuja pitkin, sekin reitti oli oikein viehättävä. Ravintola löytyi helposti saamiemme ohjeiden mukaan. Valitettavasti nimi on päässyt unohtumaan, mutta jokainen suositusta kaipaava saa meiltä hyvät kävelyohjeet paikkaan, perillä ollessa erehtymisen vaaraa ei ole. Ravintolan ulkoasusta tuli mieleen lähinnä joku suuri ravintolaketju, ei nyt ihan Mäkkäri sentään mutta neonvalot ja moderni sisustus olivat kyllä jotain ihan muuta, kuin mitä Funchalissa olemme tottuneet näkemään. Päiväsaikaan ravintolasta on taatusti huikaisevat näköalat, illan pimeydessä näimme vain peilikuvamme ikkunaan heijastuen.

Palvelu oli huippunopeaa. Ihmettelimme, kun heti istuuduttuamme eteen kannettiin kolme lautasellista herkullisen näköisiä alkupaloja. Kysyin tyhmänä tarjoilijalta, olimmeko saaneet erehdyksessä jonkun toisen alkuruuan, mutta hän valisti minua, että söisimme niistä mitä haluaisimme ja ne lisättäisiin laskuumme. Ihan näppärää sinänsä, mietin vain sekunnin verran, kuinka monessa pöydässä kyseiset lautaset oli jo kierrätetty, ennen kuin iskin kynteni suussa sulaviin friteerattuihin surimeihin, rapeaan salaattiin ja höyryävän kuumiin katkarapuihin. Tilasimme tarjoilijan suosittelemaa valkoviiniä joka tuotiin valtavassa, jalallisessa coolerissa pöydän viereen. Viini oli todella hyvää - ja me emme kumpikaan ole mitään valkoviinin ystäviä! Pääateria oli itsestäänselvästi Mixed Grill, josta hotellin baarimikko oli kertonut meille suutakostuttavia kertomuksia.

Ruoka tuotiin eteemme alle vartissa tilaamisesta. Aluksi pöydälle tuotiin valtava vadillinen kalaa ja äyriäisiä grillattuna, tarjoilija kertoi mitä mikäkin on (en tosin muista enää kaikkia!) ja sen jälkeen tuotiin vielä kolme jättilautasellista lisukkeita: paellaa, höyrytettyjä kasviksia, salaattia ja bataattia. Kävimme kiinni ja kaikki oli aivan käsittämättömän hyvää. Olo oli kuin ketulla kanatarhassa, syö äkkiä niin paljon kuin kykenet! Jälkiruoallehan jää silti aina tilaa, se menee ihan eri vatsaan. Tarjoilija vei meidät katsomaan eri vaihtoehtoja valtavista kakuista, hyydykkeistä, piiraista ja mousseista. Päädyimme ottamaan kahta erilaista kakkua ja jakamaan ne. Voi sitä autuutta, kun täysivatsaisina lähdimme hiljalleen kävelemään tummansinisessä illassa, kahdenkymmenen asteen lämmössä kohti hotellia. Joka paikassa oli aivan rauhallista, ei olisi uskonut meidän olevan keskellä vilkasta kaupunkia. Funchalissa taitaa tosiaan olla talvella aika hiljaista...