Kaapelihissillä vuorelle ja muita perinteitä

Maanantai 19. tammikuuta 2009

Olemme niin pinttyneiden tapojemme vankeja, että matkustamme joka vuosi samaan paikkaan, asumme aina samassa hotellissa, ja lomareissulla on tietyt asiat, jotka täytyy aina kokea uudelleen. Emme toki ole yrittämässä tehdä tästä täsmälleen samanlaista matkaa kuin aiemmat, jotkut asiat vain ovat niin kivoja, että ne on täällä Madeiralla aina päästävä tekemään.

Ensimmäinen tapa: Aamiainen terassilla. Madeiralla tammikuu on talvea, ja talvella on kylmä. Näin siis paikallisten mielestä. He kulkevat toppatakeissa, pipot päässä ja talvisaappaat jalassa katsoen turisteja nenänvarttaan pitkin. Meillä on kesävaatteet ja sandaalit tai – siis ihan kammottavaa - crocsit! Usein meiltä kysytään, kuinka tarkenemme. Tätä eivät voi käsittää myöskään hotellimme aamiaistarjoilijat, sillä aamiainen on katettu vain sisälle, siitä huolimatta että ulkona on 20 astetta varjossa jo aamusta ja taivas kimaltaa pilvettömän sinisenä. Pyydämme aamiaisen ulos, ja tarjoilija luo meihin hämmästyneitä katseita tuoden kuitenkin kahvikannun ulos. Maistuvan, tuoreista hedelmistä, leivonnaisista ja ihanista juustoista koostuvan aamiaisen jälkeen on aika lähteä kaupungille.

Toinen tapa: Kaapelihissillä Monten kylään vähintään kerran lomaviikon aikana. Koska tämä on niin hauskaa, päädymme yleensä tekemään sen vielä uudelleenkin. Kyseessä on siis laskettelijoille tuttu kabiinihissi, joka on rakennettu Funchalin kaupungin ja Monten kylän välille. Matka maksaa joko kympin suuntaansa tai 15€ edestakaisin, mikä on sinänsä suolainen hinta, mutta elämys on sen arvoista. Maisemat hissistä ovat kirjaimellisesti päätä huimaavat hissin kiikkuessa ajoittain lähes sadan metrin korkeudessa talojen, teiden ja vuorten yläpuolella ja näköalan auetessa yli koko pääkaupungin pitkälle Atlantin aaltoihin.

Montessa on kaunista, lämpötila on muutaman asteen viileämpi kuin alhaalla kaupungissa, sillä Monte sijaitsee noin 500 metrin korkeudella merenpinnasta. Viime vuonna emme päässeet nauttimaan korikelkka-ajelusta vuorenrinnettä alas, sillä rata oli korjattavana, vahinko täytyy siis ottaa takaisin tällä kertaa. Kelkat ovat kahden istuttavia, punotusta korista tehtyjä jalaksilla varustettuja vauhtihirmuja, ja niillä ajellaan kahden miehen ohjaamina jyrkkää, asfaltilla päällystettyä mutkaista tietä alas. Kiljumista lähti ainakin minun suustani, Aki tyytyi vain naureskelemaan ja kuvasi videolle koko matkamme alas. Hurjinta oli aina kelkan luisuessa sivulle niin, että edettiin kylki edellä, monesti suoraan kohti tietä reunustavaa betonimuuria! Pienikokoiset miehet saivat aina kuin ihmeen kaupalla kelkan käännetyksi takaisin oikeaan suuntaan, minun ilokseni aina viime tipassa ennen seinään osumista. Kelkka-ajelun hinta on vielä hissimatkaakin hirvittävämpi, 25€ kahdelta, vielä lopussa kuskit odottavat muutaman euron tippiä. Tosin tämäkin on ainakin meidän mielestämme joka euron arvoinen elämys, sitä paitsi tämä maahan elää pääasiassa turismilla…

Takaisin kaupunkiin palattuamme aloimme olla lounaan tarpeessa. Joku herkullinen salaatti maistuisi, vaikkapa jollain viihtyisällä terassilla. Zarcon ja Infanten kulmassa on tuttu Golden Gate, jossa tunnetusti on hyvä ruoka, lisäksi se on aika lähellä kaapelihissin ala-asemaa. Suuntasimme siis sinne nälkäisinä ja tilasimme talon salaatit. Se osoittautui jälleen kerran nappivalinnaksi, sillä salaatti sisälsi aivan kaikkea; kanaa, pekonia, juustoa ja ihania kasviksia sekä kulinaristin elämyksen kruunaavan kastikkeen.

Kolmas tapa: Siesta hotellin uima-altaalla lueskellen kirjoja, kuunnellen musiikkia ja nauttien auringosta. Koti, pimeys, talvi ja työ tuntuvat jo todella kaukaisilta ajatuksilta. Usein kruunaamme tämän iltapäivän rentoutumistauon vielä olutlasillisilla tai drinkeillä allasbaarissa. Hotellimme on tosi pieni ja tähän aikaan vuodesta vielä puolityhjillään, joten altaallakin saa nautiskella olostaan aivan kaikessa rauhassa. Tässä hotellissa ei käy juurikaan lapsiperheitä, joten me olemme yleensä olleet paikan junioreja. Uima-altaassa pulikointiamme on katseltu puolihuvittuneina, muut hotellivieraat näyttävät yleensä tyytyvän sivistyneeseen varpaiden kasteluun tai jopa auringonottoon päällysvaatteisillaan!

Kun tänään ollaan niin kaavoihin kangistuneita, niin pitihän illallinen nauttia vielä Summertimessa, pienessä viehättävässä rantaravintolassa. Ja tämä on siis neljäs tapa. Ravintoloissa tuodaan lähes aina Bolo de Cacoa alkuruuaksi, tilasit sitä tai et, ja on melko epäkohteliasta jättää se koskematta. Bolo on madeiralaista leipää, vaaleista vehnäjauhoista tehtyä, rapeaksi paistettua littanaa, uunituoretta herkkua, jonka päälle on sulatettu valkosipulivoita. Siitä yleensä laskutetaan ravintolasta riippuen 1-2€ ja se on todella herkullista. Muuta alkupalaa ei välttämättä jaksa syödäkään, mutta jos jaksaa, kannattaa ottaa joko ihania paikallisia kasviksia tai äyriäisiä, jotka ovat taatusti tuoretta lähiruokaa! Parasta ruokaa perinteisistä pääruuista on molempien mielestä Espetada, lihavarras joka on grillattu ja maustettu valkosipulilla sekä laakerinlehdillä. Sen kanssa tarjotaan yleensä paistettuja perunoita, bataattia, porkkanoita ja papuja. Palanpainikkeena menee joko pullollinen ihanaa punaviiniä tai valtavat olutkolpakolliset täkäläistä Coral- olutta. Jos tuntikausien aterioinnin jälkeen jaksaa vielä ajatella jälkiruokaa, otamme yleensä hedelmiä, koska ne ovat täällä niin herkullisia. Summertimessa hedelmät tuodaan kuuman hunajarommin sekä pehmeän vaniljajäätelön kanssa. Talo tarjoaa monissa ravintoloissa vielä madeiraviinilasillisen jälkiruoan kera.