Taas mennään vaiston varassa

Sunnuntai, 18. tammikuuta 2009


Useimmat ihmiset nousevat herätyskellon soidessa melko liukkaasti sängystä, ainakin jos tiedossa on jotain kivaa. Minä en ole sellainen, eikä Akikaan. Kun talon kaikki hälytysäänellä varustetut laitteet on asennettu soimaan klo 4.30, jotta ehtisimme varmasti lennollemme, torkutan viitisentoista minuuttia, kömmin lopulta pakon sanelemana suihkuun ja yritän väkisin saada väsymyksestä narisevia silmiäni auki. Aki kääntää siinä vaiheessa vielä pari kertaa kylkeä ja kuorsaa kovempaa välttyäkseen kuulemasta vaativaa herätysääntä. Mitähän tästäkin seuraa? (Kiire, paniikki ja viime tipassa paikalla oleminen.) Onneksi aikataulumme oli suunniteltu kaikki tämä huomioiden, sillä toki tiedämme olevamme huonoja heräämään, ei se mitään uutta ole.

Lentokentälle pääsimme kuitenkin ihan hyvissä ajoin, Akin isä heitti meidät sinne pakkasaamun pimeydessä omalla autollamme. Ehdimme juoda vahvat kahvit ja syödä hieman aamiaista Suomen kalleimmassa Robert´s Coffeessa. Vai onko 26 euroa kahdesta kahvista ja kahdesta kolmioleivästä muka ihan käypä hinta? Kaupoissakin kiertelimme hetken, mutta emme tarvinneet mitään, joten mukaan tarttui vain hieman luettavaa lentokoneeseen otettavaksi. Saapuessamme lähtöportillemme oli boarding jo aloitettu, kerrankin emme olleet siellä tuntia etukäteen odottelemassa vaan saimme kävellä suoraan koneeseen. Jäipähän vähemmän aikaa panikoida.

Istuutuessamme etukäteen varatuille exit-paikoillemme (siis ne, missä on ruhtinaalliset jalkatilat!) otimme jo tottuneesti vastaan kateellisia silmäyksiä. Kysyjille kerroimme etukäteisvarauksesta, jotkut luottavat tuuriin, me maksoimme paikoistamme ylimääräisen satasen. Tosin käydessäni vessassa, oli joku jo kysellyt Akilta, olisiko paikkani vapaa!?! Joo, kyllähän lentoyhtiö jättää koneen parhaan paikan tyhjäksi, vaikka kone muutoin on täpötäynnä… Lentomatka sujui onneksi melko kivuttomasti, vaikka turbulenssia oli niin paljon, että tarjoilu jätettiin kahdesti kesken ja lentoemännätkin menivät istumaan turvavyötettyinä koneen heiluessa enemmän kuin keskiverto katamaraani syysmyrskyssä. Katselimme omalla läppärillämme hauskan leffan ”The Rocker” sekä Finnairin tarjoaman elokuvan koneen näytöltä, joka tosin ei ollut yhtään niin hauska.

Oli mieletön tunne laskeutua tutulle Madeiralle ja astua ulos kahdenkymmenen asteen paremmalla puolella olevaan ilmaan. Aina yhtä ilahduttavaa lähteä kotoa pakkasesta ja muutamaa tuntia myöhemmin vaihtaa hellevaatteisiin. Onneksi tällä kertaa bussissa toimi ilmastointi eikä opaskaan ollut samainen lässyttäjä, joka meille on osunut jo useamman kerran matkakohteesta riippumatta! Tosin tämä opas taisi olla uusi tai muuten vain hermostunut, sillä koko puolen tunnin matkan aikana hän ei osannut kertoa mistään muusta, kuin Aurinkomatkojen tervetuliaistilaisuudesta, ja siitä, missä se pidetään. Mehän emme kovasti enää tietoa kaipaa bussin ikkunasta näkyvistä nähtävyyksistä, mutta moni muu oli taatusti matkalla ensimmäistä kertaa ja olisi arvostanut lyhyttä kuvausta näkemästään. Upeat rotkot, vuoret, tunnelit ja pikkuiset, kiemurtelevat tiet ansaitsevat tulla esitellyiksi.

Hotellissa jouduimme hieman odottelemaan laukkujamme, mutta harmi haihtui heti nähdessämme huoneen, se oli koko hotellin parhaalla sijainnilla, ylimmässä kerroksessa kulmassa, niin ettei miltään parvekkeelta näe omallemme. Merinäköala yli kirkkaan sinisen Atlantin vailla mitään häiriötekijöitä! Hetken parvekkeella paistateltuamme oveen koputettiin ja ajattelimme pikkolon tuovan matkalaukkumme. Sen sijaan meille tuotiinkin valtava hedelmäkori ja kivennäisvesipullo, jotka olivat kuulemma talon tervehdys vakioasiakkaille – mikäs sen mahtavampaa!

Heti laukkujen saavuttua kaivoimme esiin uikkarit ja lähdimme altaalle. Ulkoaltaan vesi oli kuitenkin aivan jääkylmää, joten pulahdimme 26-asteisen sisäaltaan veteen. Miten rentoutua paremmin varhaisen herätyksen, lennon ja bussimatkan rasitusten jälkeen? No, kyllä altaan reunalle tarjoiltu kylmä olutkin auttoi lomafiiliksen löytämisessä.

Ennen illalliselle lähtöä päätimme juoda aperitiivit hotellin terassilla. Shamppanjacoctailit kirsikoilla saivat olon jo lähestulkoon hemmotelluksi. Jos tammikuusta voi nauttia, tämä on kai ainoa mahdollinen tapa. Auringon laskiessa otimme taksin keskustaan ja päätimme illastaa historiallisessa Golden Gatessa, jonka jo ensimmäisellä Madeiran-visiitillämme totesimme todella viehättäväksi paikaksi. Harmi vain, etteivät jakarandat kuki nyt, sillä kaunis kävelykatu oli kyllä upeimmillaan liilojen kukkien koristaessa sen varrella kasvavia puita. Ensimmäisen illan ja loman kunniaksi söimme vuohenjuustosalaattia, sisäfilepihviä grillattujen vihannesten kera sekä jäätelöä kuuman hunajarommin ja ananaksen kanssa huuhdellen ne alas ensiluokkaisella, pehmeän makuisella punaviinillä.

Shoppailu punaviinihiprakassa on kivaa! Jos väsymys alkaa olla yövuoron aamuyön tunteihin verrattavissa ja alkoholia veressä enemmän kuin rattijuoppousrajan verran, kannattaa ehdottomasti kokeilla ostoskierroksen tekemistä. Ainakin jos tarkoitus on ostaa jotain eikä vain katsella. Nimittäin kaiken ostaminen tuntuu hyvältä idealta, mitäs sillä on väliä, jos alennusmyynnistä löytyneet aivan ihanat lasitetut savilautaset eivät millään mahdu jo tullessa täpötäysiin matkalaukkuihin, ne vain olivat niin edulliset, että mietitään myöhemmin, miten ne saadaan kotiin. Vielä jos kauppakeskuksessa myydään euron hintaisia oluttuoppeja, voi vahvistaa shoppailuintoaan nauttimalla muutaman sellaisen ostelun lomassa.

Kyllä illalla sitten väsyttikin niin, ettei tarvinnut miettiä mitään ohjelmaa!