Leipäepisodi ja parfyymiostoksia

Torstai 10.7.2008

Toiveissa alkaa hiljalleen siintää kotiin pääseminen. Onhan matkustaminen toki ihanaa, mutta jotta into säilyisi, tarvittaisiin rahaa. Köyhäily alkaa riittää. Etenkin Johanna kärsii kovasti shoppailuvajeesta, ja on Akikin löytänyt paljon, mitä olisi voinut hankkia, jos budjetti olisi antanut myöten. Suunnittelimme jo ensi kesälle uutta reissua, jota varten säästäminen alkaa heti, kunhan talvilomareissu on ensin tehty… Vaatteetkin alkavat loppua, ei ole mitenkään kivaa pestä alusvaatteita hotellin käsienpesualtaassa, vaikka onneksi otettiin sentään pyykinpesuainetta mukaan, ettei ihan suihkugeelillä tarvitse pyykätä.

Tänä aamuna nukuimme suosiolla hieman pitempään, koska eilisen ajomatkan jäljiltä olimme niin raunioina. Puoli kymmenen raahauduimme hotellin aamiaiselle. Onneksi tämän aamun ilo oli kunnon buffetaamiainen. Ainoa puute oli leipä, jota oli tarjolla vain yhtä lajia, sekin jotain paikallista erikoisuutta, mustaa limppua pienen pienissä paloissa. Leikkelettä ja juustoa oli jos jonkinlaista, jopa kylmäsavulohta löytyi, mutta leipä maistui etäisesti hapanimelälimpulta, muttei kuitenkaan tarpeeksi. Pöydälle oli kuitenkin edellisiltä ruokailijoilta jäänyt iso kasa vaalean leivän muruja, joten osasimme arvella jonkin sortin sämpylöitä olleen saatavilla. Johanna marssi nuoren tyttötarjoilijan luokse ja pyysi saada sämpylöitä. Niitä tulisi kuulemma vartin kuluttua (olivat varmaan uunissa). No, joimme kahvia (oikein kelvollista espressoa koneesta) kuppitolkulla ja söimme odotellessa munakokkelia, jogurttia ja mysliä. Leipää ei kuulunut.

Kun 25 minuuttia oli kulunut, Johanna meni kyselemään uudelleen sämpylöitä, nyt ei enää aivan yhtä ystävälliseen äänensävyyn. Nuori poikatarjoilija sanoi hämmentyneenä ”right away” ja kas – pöytään ilmestyi hetkessä korillinen höyryävän kuumia sämpylöitä! Johanna totesi häpeilevän oloiselle Akille, ettei leipiä varmasti olisi muistuttamatta tuotu (ehkä poika kuvitteli tytön tuoneen ne jo) sillä aamiaisaika oli juuri loppumassa, tarjoilijat siivoilivat pöytiä jo kovasti.

Aamupäiväkävely hotellin ympäristössä kertoi meidän olevan miellyttävällä alueella järven rannalla. Maisema oli hyvin suomalaistyyppinen, mäntyjä, hiekkarantaa ja metsäteitä. Sitten oli aika suunnitella kotimatkaa. Netin kautta saimme varattua saman illan viimeiselle laivalle matkan Helsinkiin, ja vielä minihinnalla! Nyt tuli siis kiire päästä Tallinnaan. Pitihän Riikaa tosin ehtiä hieman katsella, joten ajoimme ensin keskustaan. Kaunis kaupunki on tämäkin, vaikka vielä jonkin verran korjailematon. Mieleen tuli herkästi Tallinna kymmenen vuotta sitten. Kävimme muutamassa kaupassa ostamassa vähän tuliaisia ja kiersimme keskustan.

Tie Tallinnaan kulki Itämeren rantaa pitkin, Pärnun kautta ja matkaa kertyi kolmisensataa kilometriä. Nälkä alkoi kurnia Pärnun kohdalla, mutta ehtiäksemme laivaan ei aikaa pitempään pysähdykseen valitettavasti ollut. Pärnuun tutustuminen saisi jäädä toiseen ajankohtaan, mikä oli tosi harmi, sillä kaupunki vaikutti pikaisella silmäyksellä todella viehättävältä, kovasti muistutti rakastamaamme Hankoa. Jouduimme turvautumaan suomalaiseen hampurilaisketjuun, jonka lonkerot ovat levittäytyneet saastuttamaan Pärnun kadunvarsia pikaruokapakkauksilla. Ostimme mukaan pussillisen hampurilaisia (jonka saadaksemme jonotimme vaivaiset 20 minuuttia!) ja söimme niitä ajaessa.

Aikataulun tiukkuus alkoi lietsoa paniikkia noin sata kilometriä ennen Tallinnaan saapumista. Emmekö ehtisi katsella kesäistä naapurikaupunkiammekaan ollenkaan? Onneksi loppumatka sujui vilkkaasti ja Tallinnassa oleskeluun jäi sentään muutama tunti. Shoppailu sai kuitenkin jäädä sikseen – taas kerran- koska budjetti muistutti olemassaolostaan. Eihän me mitään oltaisi tarvittu, mutta on aina kivaa ostaa vain ostamisen ilosta.

Laivaan ajaminen ei jännittänyt tällä kertaa yhtään niin paljon kuin viimeksi. Lähtöselvitys autolla oli lapsellisen helpoksi tehty. Virkailija kopperossaan ehti ilmeisesti syöttää rekisteritunnuksemme koneelle, sillä Akin saadessa auton ikkunan auki huudahti nainen ”Aki ja Johanna?” mihin Johanna tietenkin fiksuna reagoi ensimmäisenä kurkkien, josko kopissa olisi töissä joku tuttu… no eipä ollut. Liput saimme käteen hetkessä, laivalle ajamista jouduimme odottelemaan puolisen tuntia, mikä ei meiltä ruuhkaan tottuneilta vaatinut minkäänlaisia ponnisteluja. Söimme Latviasta ostettuja mansikoita (herätti ilmiselvästi kateutta naapuriautossa) jonka jälkeen Johanna nappasi kirjan käteen ja Aki otti torkut.

Lauttamatka Tallinnasta Helsinkiin ei olisi voinut sujua paremmin. Myöhäisillan vuoro oli tyhjillään, muutama rekkakuski ja asuntoautolla tullut perhe nuokkui pitkin kahviloita, muuten laivalla oli väljää. Johanna sai vihdoin hieman shoppailla: hajuvettä parfymeriasta ja alkoholia ja karkkia tax freestä. (Onko se nykyään enää sen niminen, ei kai ostoksetkaan ole enää verovapaita?) Akin vanhemmat olivat tilanneet lavan kaljaa, mutta me päätimme vähän naruttaa ja väittää, ettei meillä ole tilaa autossa eikä rahaa ostaa. Vastausviestissään vaikuttivat kuitenkin niin pettyneiltä, ettemme pitkään jaksaneet ylläpitää luuloa saituudestamme. A le Coq on jo aiemmin todettu maukkaaksi olueksi, ja lähetettiin Akin vanhemmille kuvaviesti, jossa Aki pitelee olutlaatikkoa voitonriemuisena sylissään.

Matkan aikana ehdimme lisäksi käydä syömässä tukevat iltapalat seisovasta pöydästä, jotenkin mässäilyvaihde pääsi iskemään päälle, ja tuntui siltä, että kaikkea piti saada. Ennen kuin ehdittiin miettiä, miten seuraavaksi kulutettaisi aikaa, kuulutettiin, että laiva saapuu pian Helsinkiin. Saimmekin siis siirtyä autokannelle jännittämään ulosajoa laivasta.
Voi, kaunis Helsinki! Borta bra men hemma bäst! Valoisuus yllätti meidät täysin, sillä etelämmässä olimme jo ikään kuin tottuneet pimeneviin iltoihin. Kotimatka tuntui naurettavan lyhyeltä, onhan Stadista meille matkaa vaivaiset 50 kilometriä. Pihaan ajaessa tuli epätodellinen olo. Käytiinkö me tosiaan Pariisissa? Kööpenhaminassa, Brysselissä, Hampurissa? Ja selvittiin hengissä itäblokista? Omalla autolla Champs-Elyseesille?

Oli pakko kaivaa etuoven tavarataskusta Pariisin parkkisakko uskoakseen.