Hammastahna nimeltä Älä

Maanantai 7.7.2008

Art Fabrikin aamiainen oli yhtä ihana kuin hotelli muutenkin. Tarjolla oli kaikkea mahdollista. Ainoa häiritsevä asia oli se, että pöydän vieressä oli valtava vaaka, jolle oli pakko astua halutessaan mehua tai vettä. Se oli sijoitettu niin ovelasti, että vaa`an näyttö näkyi kaikille ravintolassa istuville! Voiko mitään katalampaa keksiä hotellivieraiden kauhuksi?
Ajoon lähdettiin paikallisen supermarketin, Aldin kautta. Matkaevääksi tarttui mukaan limua, viinirypäleitä, vanukasta, leipää ja tomaatteja. Ai niin, ja tietenkin suklaata. Onkohan tällä reissulla ollut yhtään päivää, jolloin olisimme jääneet ilman suklaata? Hammastahna oli lopussa, ja ostimme sitäkin. Tällä(kin) kertaa tosin nimi taisi olla enne: tahnan nimi oli "Euro Dont", olisiko pitänyt olla ostamatta? Sää oli pilvinen ja painostava, saa nähdä tuleeko ukkosta.

Saksan autobahnien ruuhkat olivat taas paikoin sanoinkuvaamattomia. Tunteja tuhraantui mateluvauhtia etenemällä, joten eväät tulivat tarpeeseen. Maisemat olivatkin onneksi sitten sitäkin hienompia, välillä noustiin 300-500 metrin korkeuteen ja sitten taas tultiin alas jyrkkää mäkeä. Moottoriteillä ei yleensä näytä olevan nopeusrajoituksia, mutta jyrkissä alamäissähän on toki vaarallisempaa, silloin on nopeusrajoitus tai lähinnä kai suositus 120km/h! Suomessa ei monessa paikassa saa ajaa edes niin kovaa!

Ajomatka kestikin lähes kahdeksan tuntia ruuhkineen, vaikkemme pysähtyneet kertaakaan yli 20 minuutiksi tauolle. Perillä olimmekin vasta illansuussa, tällä kertaa siis Frankfurt an der Oderissa. Berliini houkutti kovasti käymään, mutta sinne ajaminen olisi tiennyt vähintään tuntia lisää ajoaikaan, ja hotellille olisimme saapuneet vasta yömyöhällä Berliiniä kierreltyämme. Jätimme sen siis suosiolla väliin, samoin kuin Auto-Stadtin, johon Akia olisi himottanut päästä katsomaan autoja. Onpahan ensi kesänkin reissulle jotain nähtävää.

Gasthaus Goldener Hahn oli jälleen miellyttävä yllätys. Kuvissa nuhjuiselta näyttänyttä paikkaa oli piristetty vauhdikkaalla sisustuksella, (mehän niin kovaasti rakastetaan kitschiä) seinämaalauksilla ja huonekaluja oli uusittu kuvien ottamisen jälkeen. Puhdastakin oli. Lähdimme heti majoittauduttuamme tarkastelemaan pienemmän Frankfurtin ravintolatarjontaa.

Kävelimme ensin pääkatua katsellen maisemia, kadun varrelta sitten löytyikin mukavan näköinen terassiravintola, jossa ihmisillä oli edessään valtavia kaljatuoppeja ja upeita pihviannoksia. Sehän oli siis täydellinen paikka nälkäisille ja janoisille matkalaisille. Söimme todella hyvät, saksalaistyyliset ruoka-annokset kaikkine herkkuineen ja joimme oluet. Aki valitsi Bitburgeria, Johanna taas vaaleaa Erdingeriä. Akin ilme hieman venähti, kun tarjoilija toi lasit eteemme: Johannalle tuotiin 6dl tuoppi, Akille taas 3dl jalkalasi… Ruuan jälkeen saatiin vielä paikalliseen tapaan yrttilikööriä, joka muistutti maultaan vähän Jägermeisteria.

Iltakävelyn teimme Oder-joen rannalla. Tuntui hassulta, että joen ollessa Saksan ja Puolan välinen raja, sai rannalla kävellä noin vain, ja ihmiset näyttivät kävelevän siltaakin pitkin ihan ilman mitään ihmeellisiä rajamuodollisuuksia. Tämän kaiken kai sitten aiheuttaa EU. Johanna on jaksanut tätä ihmetellä joka kerta maata vaihtaessamme.

Kitschin keskellä oli hyvä heittäytyä ansaituille unille. Heittäytyä nimenomaan, Johanna tapansa mukaan kaatua rysähti pedille, joka ei sitten ollutkaan ihan Hästens- laatua... Vuodeparka päästi kammottavan rysähdyksen ja pohja myöntyi painon alla, sälepohja kärsi muutamia pintavaurioita.