Miten viisikaistainen moottoritie voi olla tukossa?

Torstai 3.7.2008

Makoisilta unilta oli kiva herätä virkeänä. Majatalon huone ja kylppäri olivat siistit ja mukavat ja paikasta jäi hyvä muisto. Aamiainenkin ajoi asiansa, sämpylää, juustoa, leikkeleitä, mysliä ja kahvia riittävästi, niin taas jaksaa ajaa. Helle oli painostava heti aamusta, auton lämpömittari näytti +28 astetta jo kymmenen aikaan.

Ajoimme kauniin maaseudun läpi autobahnille. Saksalaiset moottoritiet ovatkin sitten jo huomattavasti vaativampia ajaa kuin Tanskan tai Ruotsin. Nopeusrajoituksettomalla vasemmanpuolisella kaistalla ajaessa tulee aina joku hetkessä peräpeiliin kiinni valoja vilkuttelemaan, että ohi pitäisi päästä, vaikka vauhtia olisi 150km/h! Mersut, Audit ja Bemarit menevät niin kovaa kuin myllystä lähtee, eli arviolta 180-220km/h. Näytti kyllä tosi kamalalta… Pidimme tiuhaan taukoja, noin kahden tunnin välein, ja vaihdoimme kuskia, koska kovaa ajaminen vieraassa paikassa vaatii kovasti keskittymistä. Kahden tunnin ajamisen jälkeen olikin jo levon tarpeessa.

Koko päivän syömiset käsittivät aamiaisen lisäksi vain vettä, limua ja karkkia, koska emme viitsineet pysähtyä pitemmäksi ajaksi. Tämän päivän ajomatka oli tähän mennessä pisin, noin 520km. Suunnitelmista poiketen emme pysähtyneet edes Düssledorfia katsomaan, koska siellä oli kammottava rankkasade sekä ruuhka-aika pahimmillaan. Jouduimme seisomaan ruuhkassa yhteensä lähes kaksi tuntia, nopeuden ollessa noin 8km/h ja jonot olivat varmasti kymmenen kilometrin pituisia. Niitä aiheuttivat sekä tietyöt että töistäpaluuaika. Tuntui aika hurjalta, että viisikaistaisen tien kaikki kaistat olivat tukossa kilometrien matkalta, ei ihme, että täällä saasteongelma on käsittämätön.

Perille Brysseliin saavuimme noin klo 19.30 lähdettyämme aamulla kymmenen jälkeen Saksasta, joten päivä oli ollut melko rankka. Nälkä kurni niin kovasti, että kädet tärisivät verensokerin alhaisuudesta johtuen. Ensi töiksemme hotelliin kirjoittauduttuamme lähdimmekin etsimään ravintolaa. Brysselissä satoi myös kovasti, joten jätimme kameran hotelliin. Sääli, koska kuvattavaa olisi riittänyt. Onneksi jälleen kerran Akin kännykkäkamera pelasti tilanteen. Esimerkiksi Hergén maalaamat talon korkuiset seinämaalaukset olivat näkemisen arvoisia!
Kauan kaivatun päivällisen saimme viihtyisästä oluttuvasta, kanaa roquefort- kastikkeella ja paikalliseen tapaan valmistettuja pottuja öljyssä, pinaattia, papuja ja tuoretta patonkia, ihanaa!! Isot olutkolpakot tietenkin kyytipojiksi ja jälkiruoka, banana split kruunasi aterianautinnon nälkäisille matkalaisille.

Sateen tauottua teimme iltakävelyn Brysselin keskustassa ihmetellen kaunista kaupunkia. Silmät ja aivot alkavat vähitellen saada yliannostusta kaikesta kauniista katseltavasta! Rättipoikkiväsyneinä palasimme nuhjuiseen yhden tähden budjettimajoitukseemme. Brysselin hotelli Aristote oli lähinnä interreilaajien ja travellerien suosima, vanha hotelli. Huone oli onneksi jotakuinkin siisti, siinä oli oma vessa ja kylpyhuone ja mukavat sängyt. Ei siellä viikkoa olisi viihtynyt, mutta yön yli nukkumiseen väsyneenä se sopi hyvin. Mainostettua wlan-yhteyttä emme saaneet toimimaan, vaikka Aki kävi vastaanotosta hakemassa salasanankin siihen, mutta onneksi kännykkädatan avulla saimme sen verran nettiyhteyttä aikaan, että Aki pääsi siirtämään vähän kuvia Picasaan. Vielä, kun Johanna saisi aikaan siirtää tämän sepustuksen blogiin kaikkien nähtäville, niin olisi tästä näppäimistön naputtelusta jotain hyötyä muillekin kuin omaksi iloksi.