Kuppaiset, kuoppaiset tiesi, oi Puola

Tiistai 8.7.2008
Goldener Hahnin visiitti jäi mieleen mukavana. Erityisesti Akia jäi harmittamaan, ettemme ehtineet istua iltaa majatalon terassilla juoden edullisia oluita. Sovittiin, että ensi kesänä sitten tullaan taas. Meillä on kyllä käynyt aika hyvä tuuri majoitusten suhteen, suurin osa on ollut todella hyviä paikkoja. Aamiainen oli maittava ja saksalaistyylisen tukeva.

Aamu oli jälleen helteinen ja pakkasimme taas tavarat autoon. Rajan ylitys oli todellakin jälleen juuri yhtä koruton kuin aina ennenkin. Puolan puolella rajaa tosin oli vielä näkyvillä vanha, bunkkerimainen raja-asema, joka tosin näytti siltä, että se on jo pitempään ollut miehittämätön. Ihmetytti vain, mihin turvatoimia sillä puolen rajaa on tarvittu, eikö Puola ollutkaan se paikka, josta kaikki halusivat pois 80- ja 90-luvulla.

Me emme vieläkään olleet kovin innokkaita Puolaan joutumisesta. Se nyt vaan sattuu olemaan niin suuri maa, että sen läpi ajamiseen tarvitaan yksi yöpyminen lähes pakosti. Netistä oltiin löydetty Varsovasta hotelli. Meitä oli tosin varoiteltu etukäteen Varsovasta, että sinne ei välttämättä kannattaisi mennä, mutta sinnehän me sitten kuitenkin päädyttiin…

Matkan teko kesti ja kesti. Tietöitä, ruuhkia ja huonokuntoisia teitä, sadetta ja hellettä vuorotellen. Nämä kaikki yhdessä tekivät tästä etapista tähän saakka tuskaisimman, semminkin kun olimme uhkarohkeina ajatelleet jaksavamme ajaa yli 600km. Eipä vaan tullut mieleen, että tässä maassa ei edetä ihan yhtä rivakasti kuin Saksassa tai Ranskassa.

Ajettuamme lähes yhteen putkeen yli kahdeksan tuntia, aloimme lähestyä vihdoin Varsovaa. Viimeisten 30km taittamiseen menikin sitten lähes 1,5 tuntia! Käsittämätöntä, että maan pääkaupunkiin menee kuppainen kaksikaistainen tie, jota rekat, traktorit ja kaikenmaailman trailerin päällä kulkevat vessat tukkivat. Hermo tiukkui kuskina olleelta Johannalta niin pahasti, että navigaattorikin meinasi jälleen kerran saada kyytiä.

Ensivaikutelma Varsovasta: Hyi he****tti!! Korkeita betonitaloja, harmaata, pitkiä ja leveitä katuja, joilla autot kaahaavat kahdeksaakymppiä kaupunkialueella sekä rähjäisyys, joka leimasi kaikkea: taloja, autoja ja ihmisiä. Ei ollut vaikeaa kuvitella tuntevansa nenässä kirvelevän perestroikan, pimeän viinan, hiilivoimalan ja mahorkan yhteislemun, jota myös ryssänhajuksi kutsutaan.

Hotelli onneksi yllätti edes hieman. Kolkon näköinen betonikolossi olikin sisältä uutuuttaan kiiltelevä, ihan pätevän tuntuinen majoitusliike. Tilat olivat asialliset, pröystäilemättömät ja erehtymättömästi ruotsinlaivaa muistuttavat. Etenkin huone ja kylppäri olivat kuin suoraan Silja Linen astetta paremman hyttiluokan varustamosta. Huone oli toki pienen pieni, matkalaukun mahtui juuri avaamaan sängyn vierellä, mutta vaikutti ihan siistiltä. Tosin ensin saimme huoneen, johon mennessämme totesimme siivoojan unohtaneen käydä siellä: Huone pursuili tyhjiä pulloja ja pizzalaatikoita, pyyhkeet ja petivaatteet lojuivat lattialla. Mutta menimme takaisin vastaanottoon kertomaan asiasta, ja ystävällinen virkailija pahoitteli ja vaihtoi huoneemme alle minuutissa.

Muutenkin hotellin vastaanotto oli sujuva, englannintaitoinen ja ystävällinen. Ainoa tavallisuudesta poikkeava seikka oli etukäteen vaadittu maksu. Mietimme, onkohan liian moni lähtenyt maksamatta. Hotellin halpa vuorokausihinta houkuttelee varmasti myös paljon nuoria juhlijoita…

Väsymyksestä huolimatta oli lähdettävä tutustumaan jälleen uuteen kaupunkiin. Tällä kertaa tosin erittäin pitkin hampain, koska ensivaikutelma oli niin negatiivinen. Ruokaa piti ainakin saada, joten päätimme käydä syömässä ja tulla takaisin hotelliin, jos maisemat eivät kiinnostaisi enempää. Päästyämme noin kilometrin kävelyn jälkeen keskustaan, alkoi mielikuva aavistuksen pehmetä. Kaupunkia uusittiin ja remontoitiin kovasti ja karuuden alta paistoi ihmisten kova toivo saada kotikaupungistaan viihtyisä asuinpaikka ja vetävä turistikohde.

Meitä kohdeltiin kaupoissa ja ravintolassa todella hyvin huolimatta siitä, että olimme ensimmäistä kertaa maassa, jonka kieltä emme osanneet yhtä ainoaa sanaakaan. Meillä ei myöskään ollut lanttiakaan paikallista valuuttaa, mikä kieltämättä hieman hankaloitti elämää. Tultuamme euroalueelta, ei tuntunut tarpeelliselta nostaa tai vaihtaa rahaa, vaan ajattelimme käyttää vain Visaa. Se määritteli hieman ravintolan ja shoppailupaikkojen valintaa, sillä kaikkialla ei korttia kelpuutettu (mitä siitä, että ollaan EU:ssa… Itäblokkifiilis korostui taas). Ystävällinen palvelu oli kuitenkin jotain, mitä ei ollut osannut odottaa, varsinkin Viron tympeyteen tottuneena.

Löysimme hurmaavan terassiravintolan, jossa soi livemusiikin lisäksi DJ:n taituroima setti, joka sekoitteli ennakkoluulottomasti jazzia ja soulia pophittisampleihin. Ruoka tuli nopeasti, oli todella hyvää ja palvelu jo äsken mainitun ystävällistä. Söimme alkuruuaksi savulohisalaattia ja pääruuaksi kantarelli-korvasienipastaa. Molemmat olivat korkealaatuisia, tuoreita ja kauniisti tarjolla. Ruokajuomaksi olutmaassa toki isot tuopit, paikallista Tyskie- olutta. Sehän oli niin hyvää, että piti ottaa toiset ja kolmannet. Musiikkia kuunnellessa lämmin kesäilta hämärtyi ja olo oli varsin rentoutunut.

Kävely takaisin hotellille oli hieman jännittävä. Ensin emme meinanneet löytää reittiä vilkasliikenteisen kadun toiselle puolelle, kun emme millään olisi halunneet iltamyöhällä enää käyttää tunnelia. Jonkin aikaa kierreltyämme oli pakko todeta, että tunneliin vaan. Pidettiin tiukasti käsilaukusta ja kameralaukusta kiinni, sovittiin tosi nokkelina ettei puhuta mitään tunnelissa (ihan kuin meitä ei sadan metrin päähän tunnistaisi turisteiksi vaikkemme suuta avaisi). Kiirehdimme äkkiä Helsingin asematunnelia muistuttavan, virtsalta haisevan betonitunnelin läpi, portaat ylös ulkoilmaan ja jatkoimme puolijuoksua koko matkan hotellille. Todennäköisesti kaikki oli hätävarjelun liioittelua ja matkustamaan tottumattomien häsläystä, mutta yhtä kaikki päästiin ainakin ehjinä hotellille kaikki omaisuus mukana.

Nukkumaan mennessä tarjosi Puola vielä muutamaa yllätystä. Sänky oli pedattu perinteiseen keskieurooppalaiseen tyyliin villaviltillä ja päällyslakanalla. No, sitähän olivat maailmanmatkaajat jo nähneet, ei hetkauttanut. Mutta: Viltin päällä oleva lakana olikin tuplapitkä, ja pedattu ikään kuin pussin muotoon ollen samalla aluslakana. Siis miten siihen väliin oli tarkoitus mennä?? Ja sen keksittyämme vielä toinen kiva pikku juttu: Hotellihuoneen seinät eivät olleet äänieristetyt. No, mitäs sillä vuorokausihinnalla voisi odottaa... Mielenkiintoinen yöelämä tosin vaimeni melko nopeasti unihuuruihin.