Kill Bill taidetehtaalla

Sunnuntai 6.7.2008

Kurjaa lähteä nyt jo ihanasta Pariisista, mutta tännehän tullaan uudestaan. Kaikkea kun ei millään voi nähdä ja tehdä kerralla. Matka saa kuitenkin jatkua, nyt on suunta vähitellen otettava kotia kohti, tosin matkaa sinne kertyy noin 2500km, eli suunnilleen saman verran kuin tähän mennessä jo on ajettu. Reitti menee Saksan läpi, Puolaan ja siitä Via Balticalle, loppumatka kotiin olisi tarkoitus taittaa lautalla Tallinnasta Helsinkiin, mikäli siis jollain lautalla on tilaa meille.

Lämpimän aurinkoisen aamun kunniaksi söimme aamiaista ulkona puiden alla. Leipää, Roquefort- juustoa, persikkarahkaa ja tuoremehua, ei lainkaan hullumpi aloitus päivälle. Navigaattorin täti päätti näyttää meille vielä Ranskan kaunista maaseutua, joten teimme noin kahden tunnin kierroksen pikkuteitä kylien ja viinitilojen läpi. Kelpasihan se hienosti meille, kun ei tässä mitään kiirettäkään ole, tarkoitushan on nimenomaan nähdä mahdollisimman paljon. Reimsin seutu oli todella ihanaa nähtävää täynnä, jokia, kirkkoja, metsää, laaksoja ja kukkuloita.

Ensimmäinen pysähdys oli maalaiskylässä, kun kahvihammasta alkoi kolottaa. Koko kylä vaikutti nukkuvan vielä klo 11 jälkeenkin, ikkunaluukut olivat edessä ja kaupat kiinni, olihan sunnuntai. Löydettyämme kylän ainoan baarin selvisi totuus: kaikki viettivät sunnuntaipäivää ravintolassa joko kahvia tai alkoholia juoden, lapset söivät jäätelöä. Kaikki näyttivät tuntevan toisensa, sisään tulijat tervehtivät jokaista vuoron perään antaen poskisuukon, meitä tosin vain katsottiin pitkään ja hitaasti, kukaan ei tullut suukottelemaan. Joimme hyvät au laitit ja jatkoimme matkantekoa.

Reitti kulki jälleen Belgian halki, mutta tällä kertaa pysähdyimme vain pikaisesti rajan jälkeiselle huoltoasemalle vessaan ja tankkaamaan, muuten ajoimme suoraan Saksaan. Koska tämän päivän ajomatkaa kertyi yli 600km, nälkäkin ehti iskeä jo matkan varrella. Söimme siistissä huoltoasemaravintolassa kalaa ja ranskalaisia. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus käydä Dortmundissa, mutta olimme niin väsyneitä, että päätimme jatkaa saman tien matkaa hotelliin Wuppertaliin.

Tällä kertaa hotelli olikin sitten varsinainen yllätys. Minihinnalla päästiin luksusluokan hotelliin, jossa portieeri lykkäsi meille viiden huoneen avainkortit käteen, käski mennä katsomaan ja sen jälkeen saisimme valita, minkä huoneista haluamme. Tässä hotellissa olivat kaikki huoneet eri tyylillä sisustettuja. Hotellin nimi on Art Fabrik ja se on tehty loft-tyylillä vanhaan tehdasrakennukseen.”Taidetehtaan” idea oli se, että nuoret, tuntemattomat taiteilijat saivat talosta työskentelytilan, suunnittelivat vastalahjaksi hotelliin yhden huoneen sisustuksen ja värityksen sekä koristelivat sen taiteellaan saamatta rahallista korvausta. Sen sijaan taiteilijan työt olivat näyttävästi esillä sekä tietenkin huoneessa että myös hotellin yleisissä tiloissa, kaikki näkyvästi taiteilijan nimellä varustettuina, ja tietenkin ostettavissa.

Huoneet muuttuivat kerros kerrokselta ylöspäin noustaessa suuremmiksi ja hienommiksi, suurin oli valtava morsiussviitti, jossa oli makuuhuoneessa oma poreallaskin. Päätimme kuitenkin tyytyä varaamaamme normaalitason huoneeseen, joka oli halvin (40€, sviitit olivat 55- 65€), sillä sekin oli tilava, viihtyisä ja kattoi hienosti tarpeemme. Huone oli tähän mennessä käyttämistämme hotellihuoneista suurin, huonekorkeuskin oli varmasti yli kolme metriä, ikkunat koko seinän levyiset ja korkuiset, sisustus värikäs muttei liian villi ja kylpyhuone viihtyisä isoine kylpyammeineen.

Rentoutumista tarvittiin yli 600km ajon jälkeen, joten Johanna meni ensi töikseen vaahtokylpyyn ja Aki taas otti päiväunet. Koska matkalla oli syöty tukevasti, tarvittiin iltapalaksi vain tomaatteja ja banaaneja sekä minibaarin sisältö, joka kuului huoneen hintaan. Illan iloksi katsottiin läppäriltä Kill Bill vol 2, joka oli tajunnanräjäyttävän hyvä. Valtavassa, mukavassa sängyssä oli ihana nukkua hyvät unet.