27.kesäkuuta 2009
Aamulla mietimme, ovatko poliisit hotellin ovella odottamassa meitä, kun ruojat emme maksaneet ravintolassa kuin yhdet oluet. Ei siellä ketään näkynyt. Päätimme ajaa ravintolan kautta lähtiessämme ja käydä maksamassa loput. Sepä oli kuitenkin kiinni. Mitäs siinä muutakaan kuin jatkamaan matkaa.
Ajoimme maisemareittiä Amsterdamiin. Matkalla pienten saarten kautta näimme ihania rantoja, muutaman niistä kuuluisista tuulimyllyistä sekä pitkiä, merenlahtia alittavia tunneleita. Niissä tuntui kieltämättä hieman haljulta, kuutisen kilometriä matkantekoa vedenalaisessa tunnelissa ei ole mikään klaustrofobisen unelma. Kun matkaa olisi ollut enää vajaa sata kilometriä katkesi ajaminen viimeiselle saarelle ennen kuin olisi siirrytty taas mantereelle, siellä oli liikenteen ohjaus ja kylttien mukaan jonkinlaiset festarit meneillään. Yksi saarelta pois vievä tie oli kokonaan suljettu ja sitä toista pitkin olimme tulleet saarelle. Pitkään kierrettyämme ei auttanut kuin todeta, että ainoa vaihtoehto päästä pois on samaa reittiä kuin tulimmekin. Pari tuntia meni aivan hukkaan ja ylimääräistä ajoa tuli lähes 150km. Ei kivaa.
Lopulta kuitenkin tulimme perille helteessä kylpevään Hoofddorpiin, joka on Amsterdamin esikaupunkialue lentokentän lähellä. Sieltä olimme varanneet hotellin, joka kuvien ja arvioiden perusteella oli vaikuttanut keskitasoiselta. Tässä tuli kuitenkin ensimmäinen harha-askel tällä reissulla. Hotel De Beurs osoittautui nuhjuseksi, parikymmentä vuotta sitten remontoiduksi wannabe-neljäntähdenhotelliksi, jota parhaalla yrityksellä ja vaaleanpunaisten silmälasien läpi katsomalla saattoi ehkä kuvitella kolmetähtiseksi. Ruskeasävyinen tekonahkaa ja muovihuonekaluja käsittävä sisustus ei voi kenenkään mielestä olla viihtyisä eikä huoneessa voimakkaasti haissut partavesi peittänyt ”savuttoman” huoneen pinttynyttä tupakankatkua. Ilmastointi käsitti avattavan tuuletusikkunan, jossa ei ollut hyönteisverkkoa eikä minkäänlaista salpaa, joten kuka tahansa saattaisi kiivetä kakkoskerrokseen viereisiä paloportaita ja tulla moikkaamaan. Kylpyhuoneessa oli törkeän kuuma ja vessanpönttö keikkui uhkaavasti sille istuttaessa. Emme jaksaneet kuitenkaan lähteä valittamaan, vaan ratkutamme tyytymättömyyttämme raukkamaisesti sitten hotellin booking-sivulla kuten ikävät asiakkaat yleensä.
Valittamisen sijasta vaihdoimme ykköset niskaan ja lähdimme katsomaan villiä Amsterdamia. Ensin tutustuimme kaupunkiin ajelemalla ympäriinsä läskimopollamme. Kaikki ovat varmaan nähneet, kuinka amerikkalaisissa telkkariohjelmissa lihavat ihmiset ajelevat kauppakeskuksissa kolmipyöräisillä sähkömopoilla. Meillä ei ihan sellaista ole, mutta sightseeing sujuu hienosti luontoystävällisellä katumaasturillamme joka on ilmastoitu, takaikkunat tummennettu auringonsuojakalvolla ja kattoikkunasta voi valokuvata hienoja rakennuksia ilman, että tarvitsee edes nousta autosta. Päätimme sitten kuitenkin pysäköidäkin, ensin sikakalliiseen parkkihalliin, joka hetken karttaa tarkasteltuamme osoittautui olevan lähes viiden kilometrin päässä keskustasta. Ajoimme siis saman tien ulos ja maksoimme muutaman minuutin pysäköinnistä 3,60€! Siitä viisastuineina etsimme tuuriparkin seuraavaksi, kadun ja kanavan välissä oli runsaasti vapaata parkkitilaa emmekä me, kuten rakkaat lukijamme tietävät, osaa lukea pysäköinnistä kertovia liikennemerkkejä lisäkilpineen millään ulkomaan kielellä.
Kävelimme kanavarantoja ihastellen kauniita taloja. Arkkitehtuuri on täällä aivan erilaista kuin muissa kaupungeissa matkamme varrella. Aloimme pohtia, miten paikoitellen voimakkaana ilmassa leijunut epäilyttävä savu meihin oikein vaikutti, koska osa taloista näytti ihan siltä, että ne ovat aivan vinossa! Koska kanavaristeily oli juuri alkamassa ja satuimme sopivasti paikalle, keksimme, että se on varmasti oiva tapa nähdä kaupunkia ja kuulla oppaalta nähtävyyksistä enemmän. Tunnin opastetulla kierroksella kuulimmekin sitten, että talot tosiaan ovat vinossa, tarkoituksella, ja niitä sanotaan tanssiviksi taloiksi. Saimme myös oppia, että hollantilaisissa taloissa on niin kapeat ovet ja rappukäytävät, että muutettaessa tavarat nostetaan ikkunoiden kautta köysillä ulos ja sisään. Amsterdamin kapein kuja oli alle metrin levyinen! Siitä piti kulkea yksi kerrallaan ja jos joku tuli vastaan, piti jomman kumman peruuttaa takaisin sillä väistämään ei mahtunut. Kanavineen ja siltoineen kaupunki toi kovasti mieleen Venetsian, ainakin meille jotka olemme päässeet siihen kaupunkiin tutustumaan vain kuvista.
Olimme etukäteen kuulleet Amsterdamin erikoisuudesta, Coffee Shopeista. Jotenkin me sinisilmät kuitenkin kuvittelimme, että niitä on jossain sivummalla, huonomaineisilla alueilla tai ainakin jossain takakujilla ja niihin halutessaan pitäisi niitä oikein etsimällä etsiä tai osata kysyä. Hämmästyimme siis niiden monilukuisuudesta ihan pääkatujenkin varrella. Coffee Shopeissa oli isot kyltit ulkopuolella, joista selvisi aika äkkiä, että nämä eivät ole mitä tahansa kahviloita: ”Age limit 18 years”, ”No Alcohol” ja ”No smoking cigarrettes” kertoivat, että näihin eivät perheenäidit mene lastenvaunuineen, näissä ei kaljaa lipitellä eikä tupakansavu tartu vaatteisiin. Sen sijaan jo aiemmin haistamamme suitsukkeen hajua muistuttava imelä katku leijui näistä kahviloista pitkälle. Sisään meni hihitteleviä naisseurueita ja ulos tuli rastatukkaisia poikia tuijottavine katseineen. Eksoottista, sanon minä!
Coffee Shopin sijasta etsimme kivan näköisen ravintolan, jossa meille tarjoiltiin erittäin herkullista pinaatti-ricotta-cannellonia ja isot tuopit Heinekeniä. Michael Jacksonin musiikki pauhasi jälleen joka paikassa, kanavalla lipui veneitä joissa pidettiin ilmeisesti popin kuninkaan peijaisia musiikin, oluen ja coffee shopin antimien voimalla. Totesimmekin, että Suomessa yleinen pilluralli suoritetaan täällä ilmeisesti veneillä cruisailemalla kaupunkia ympäri.
Askelmittariin kertyi lopulta kuitenkin ihan hieno määrä käveltyä matkaa ja hotellin sängyn väsyneet jouset saivat tuudittaa matkalaiset uneen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti