Vuorovesi, mikäs se on?

28.-29.6. 2009

Jätimme Hoofddorpin hotellimme ilolla toisin kuin monet muut paikat, sillä aamiainenkin oli oma lukunsa. Maksoimme buffet-aamiaisesta järkyttävät 16€/nokka ja odotukset olivat sitä myöten melko korkealla. Puitteet ravintolassa olivat melko mukavat, mutta todellisuus ei. Ensinnäkin suuresta ruokasalista oli merkitty varattu-kyltillä kaikki kauneimmat ja viihtyisimmät pöydät. Terassille ei ruokaa saanut viedä. Käytännössä siis kaikki aterioijat oli rajattu pienelle alueelle pimeimpään osaan ruokasalia. Eihän aamiaiselle kukaan pöytää varaa, eivätkä ne varatut pöydät koskaan täyttyneet. Pohdimmekin, että todennäköisesti henkilökunta halusi päästä vähemmällä, koska ne pöydät oli katettu illallista varten, he eivät halunneet nähdä vaivaa taas illalla uudelleen. Ruokaa oli tarjolla monipuolisesti, mutta jos jokin ruoka loppui, sitä ei buffetiin enää tuotu lisää, vaikka pyysimme ja muutkin pyysivät! Tuoreet sämpylät ja keitetyt kananmunat loppuivat hetkessä, munia tuotiin vasta juuri kun olimme lähdössä, leiväksi sai kelvata kuivunut paahtoleipä. Kahvia sai vain automaatista toisin kuin muissa hotelleissa, joissa kahvi tuotiin termoskannussa pöytään. Lisäksi viereisessä pöydässä oli seurue, joka metelöi siihen malliin, että heidän iltansa ei ollut päättynyt ollenkaan vaan aamukahvin joukossa oli todennäköisesti terästettä. Tarjoilijoita ei tuntunut tämä haittaavan mutta meidän lisäksemme kaikkia muita kanssaruokailijoita kylläkin.

Amsterdamin dekadenssista siirryimme jälleen kerran tutulla nuppineula kartalle-systeemillä Pohjois-Saksaan, Cuxhaveniin. Koska meillä on ainoastaan positiivisia kokemuksia saksalaisista majataloista, valitsimme siis jälleen sellaisen. Ajomatka oli puuduttava lämpötilan hilauduttua 38 asteen tuntumaan. Jälleen kerran kiittelimme läskimopon ihanaa ilmastointia ja säädimme sen LO-asentoon, mikä käytännössä tarkoittanee viittätoista astetta, sillä seuraava lukema on 16. Onneksi helteestä huolimatta maisemat olivat mitä viehättävimmät ja matka sujui nopeasti. Matkalla aterioimme vain pikaisesti Burger Kingissä ja lihoimme taas hieman lisää. Tällä kertaa rajanylitys oli koruttomampi kuin koskaan, sillä emme edes huomanneet valtion vaihtuneen!

Cuxhavenista löysimme majatalomme, aitosaksalaisen Gasthausin, jossa isäntä otti meidät lämpimästi vastaan ja saimme suuren, viihtyisän huoneen yläkerrasta. Netti toimi tosin vähän niin ja näin, joten kuva- ja kertomuspäivitykset jäivät vähille. Navigaattorin täti opasti meidät meren rantaan katsomaan auringonlaskua ja ihmettelemään kovin mutaisen näköistä uimarantaa. Onneksi tajusimme kysyä paikalliselta perheeltä, miksi ranta on niin kuivuneen oloinen. He kertoivat leveästi hymyillen ja voimakkaalla korostuksella englantia puhuen syyksi vuoroveden vaihtelun. No tietenkin! Onhan siitä koulussa luettu, mutta emme koskaan ole kumpikaan käyneet missään, missä vaihtelun näkisi näin korostuneesti. Rannalta löysimme taulukon, jossa kerrottiin päivittäiset vuoksen ja luoteen ajat. Harmiksemme vesi nousisi todella varhain aamulla, joten se jäisi meiltä näkemättä. Paikalliset suosittelivat kävelyä paljain jaloin mudassa, he kertoivat tapanaan olevan kävellä varsin pitkällekin merenpohjaa eteenpäin, joskus jopa ihan veden rajaan saakka. Sitä unohdimme kysyä, kuinka pitkälle vesiraja karkaa, todella pitkälle kuitenkin, sillä sitä ei näkynyt lainkaan. Aurinko laski todella kauniisti kullaten koko maiseman ja tästä jäi upea muisto.

Palasimme hotellille nauttiaksemme sen ravintolassa illallisen. Tilasimme annoksen, jossa oli vähän sitä sun tätä koska emme osanneet päättää, mitä ottaisimme. Eipä aikaakaan, kun meille tuotiinkin valtava tarjottimellinen pariloitua lihaa, kanaa, kasviksia ja wursteja upeiden lisukkeiden ja kastikkeiden kera. Vähän flashbackinä tuli mieleen eräs ilmainen päivällinen noin viikko takaperin... Olut oli varsin maittavaa ja sitä tuotiin tyypillisissä, isokahvaisissa lasikolpakoissa niin paljon, kunnes kielsimme tuomasta lisää. Silti aterian hinta oli varsin siedettävä ja tällä kertaa maksoimmekin laskun välittömästi, aiemmasta oppineina.

Seuraavana aamuna saimme yhtä tasokkaan aamiaisen, joka käsitti tavallisten leipien ja juustojen sekä jogurtin ja myslin lisäksi runsaasti tuoreita hedelmiä ja vihanneksia sekä puuroa, munia, mehuja ja makkaraa. Virkeinä ja tyytyväisinä matkalaiset lähtivät jälleen eteenpäin, hitaassa tahdissa maaseutua tarkkaillen ja runsaasti valokuvia ottaen. Pikkukylien puutarhat olivat todella upeaa nähtävää, pensaat oli muotoiltu huolellisesti ja ruusut kukoistivat upeammin kuin missään muualla. Lehmiä, lampaita, hevosia ja kanoja asuu näissä maalaistaajamissa monin verroin enemmän kuin ihmisiä.

Cuxhavenista ajoimme Wischhafeniin, mistä matkustimme lautalla Elbe-joen ylitse Glückstadtiin. Jouduimme jonottamaan lautalle puolisen tuntia ja jälkiviisaana harmitti, että jonon vierellä olisi ollut jäätelökioski, jonne kuitenkaan emme uskaltaneet kipaista kun emme tienneet, kauanko jonottamisessa kestäisi. Lauttamatkan ajaksi oli suositeltavaa nousta autosta, ja mikä sen miellyttävämpää, sai oikoa jalkoja ja katsella kauniita rantamaisemia. Matka maksoi 9,50€ kahdelta aikuiselta ja autolta ja matkalla mukana oli myös ihan aito joulupukki, kesätamineissa ja lomafiiliksissä tosin! Noin vartin puksutuksen jälkeen lautta karahti vastarannalle ja saimme luvan ajaa maihin.

Viimeinen etappimme Saksan puolella ennen Tanskaan siirtymistä oli Flensburg. Siellä olimme suunnitelleet shoppailua, sillä Saksassa on todella paljon edullisempaa kuin Tanskassa. Moottoritien vieressä olikin valtava ostoskeskusrypäs ja pysäköimme tyytyväisinä automme helteen paahtaessa täydellä teholla. Totesimme, että mitään ruokatavaraa olisi aivan turhaa ostaa, vastoin aiempia suunnitelmiamme, sillä automme oli jo tupaten täynnä tavaraa ja lisäksi kaikki vähänkään herkempi pilaantuisi taatusti tässä kuumuudessa hetkessä. Suuntasimme siis vaate- ja alkoholikaupoille. Teimme hyviä ostoksia, minä löysin uudet työkengät kahdenkymmenen euron hintaan ja lisäksi sain vihdoin kauan himoitsemani Converse All Starit, pinkkeinä tietenkin. Aki sai vaihteeksi uusia vaatteita. Tuliaisiakin löytyi ja lisäksi muutama viinipullo ja pari litran oluttölkkiä, ihan vain siksi että sellaisia ei Suomesta saa.

Saksasta siirryimme hyviä moottoriteitä Tanskaan Koldingin kautta Vähän-Beltin sillalle ja siitä Fyn-saarelle ja sen pääkaupunkiin Odenseen, missä oli vihdoin varikkopysähdyksen aika. Tämän päivän etappi olikin jälleen pitempi kuin useimmat muut ja illalla sen todella tunsi jäsenissään. Odensessa teimme vain pikaisen kaupunkikierroksen, kävimme illalla pizzalla ja rannassa Kertemindessä ihailemassa Pohjanmeren kauniita maisemia.