Kesäkuun viimeinen päivä, 2009
Lähdimme Odensesta varhain aamulla ehtiäksemme viettää mahdollisimman pitkän päivän Kööpenhaminassa. Köpiksen hotellitarjonta on sikamaisissa hinnoissa, joten olimme varanneet seuraavan yöpaikan vasta Malmöstä, siis Ruotsin puolelta. Viime kesästä muistimme, että näiden kahden kaupungin välisen matkan ajaa puolessa tunnissa, sillä niitä erottaa vain Juutinrauman silta. Malmön hotelli olikin sitten yli 40 euroa halvempi kuin Kööpenhaminan halvimmat! Säätila aamukahdeksalta oli kirkkaan aurinkoinen ja lämpötila kipusi huolestuttavaa vauhtia ylemmäs ja ylemmäs. Ison-Beltin silta on koko matkan hienoin. Suuri, näyttävä kolossi on vasta muutaman vuoden vanha ja se kaartaa hienosti niin, että sillan alkupäästä näkee kaiken, mitä edessä tuleman pitää. Ylittäminen onkin sitten todella tyyristä, melkein 30 euroa ja kun maksamme illalla vielä Juutinrauman siltamaksun, niin köyhdymme yli kuusi kymppiä yksinomaan muutaman sillan ylittämisestä!
Odensesta Kööpenhaminaan ajaa hyvää moottoritietä pitkin vain hieman yli tunnin. Pysäköintipaikan löytämisessä ei kerrankin ollut pienintäkään ongelmaa, sillä viimevuotinen hotellimme sijaitsee aivan keskustassa ja sen vieressä on hyvä, melko edullinen parkkihalli. Suuntasimme siis suoraan sinne ja jätimme auton viileään halliin hyvillä mielin, sinne olisi mukavaa palata kuumissaan ja matka keskustasta niin lyhyt, että tarvittaessa voisi vaikka ostoksia tuoda välillä autoon. Jo hetken käveltyämme huomasimme, että jossain vaiheessa saattaisi vaatteiden vaihto tulla ajankohtaiseksi. Eilen illalla huolellisesti vähistä puhtaista vaatteista valitut (mätsäävät!) asukokonaisuudet kun oli mitoitettu noin 18 asteen lämpötilaan, ei sitten lainkaan mieleen ollut juolahtanut, että tänään olisi melkein kaksikymmentä astetta sitä lämpimämpää! Farkut, tennarit, kauluspaidat ja minulla vielä huivikin kaulassa, saimme muutamia sääliviä katseita varvassandaalit ja kesämekot päällä kulkevilta naisilta ja shortseissa päivää paistattelevilta miehiltä. Näytimme niin turisteilta, idiooteilta ja kärsiviltä mukatyylikkäissä vaatteissamme. Kiva. Ei muuta kuin lahjetta käärimään, hihaa nostamaan, nappia aukomaan ja ilmastoituja kauppoja etsimään!
Nyhavn oli yhtä hurmaava kuin ennenkin ja päätimme ottaa aamuisen hotellin pirteältä respatytöltä saamamme vinkin vastaan ja lähteä sightseeing-risteilylle. Etenkin, kun sellainen oli jo Amsterdamissa kokeiltu ja hyväksi havaittu. Nyhavn on sellaista etsivälle juuri se oikea paikka, valinnanvaraa riitti ja pääsimmekin juuri lähdössä olevaan paattiin nauttimaan pienestä tuulenvireestä ja polttavasta auringonpaisteesta. Iloinen opastyttö viihdytti hyvällä englannillaan kertomilla tarinoilla mutta myös istumalla ajoittain ohjaushytin katolla vilautellen lyhyen hamosensa alta enemmän kuin oli ehkä aikonut. Puolentoista tunnin kierros oli mukava ja ainoa, mitä jäimme kaipaamaan oli juomienmyyntikierros, sitä kun ei koskaan tullut emmekä olleet huomanneet ostaa mukaan mitään juomista. Jano oli siis melkoinen kun Pieni Merenneito, kanavat, sillat, kirkot ja Amalienborg oli nähty. Eräässä kivisillassa oli kaiverrettuja leijonanpäitä koristeina, ja yhden leijonan suuhun oli tuupattu vaaleanpunainen tutti. Kylläpä jäi harmittamaan, ettei tuosta varsin erikoisesta nähtävyydestä saatu valokuvaa!
Kuin Saharan hiekkamyrskyssä nääntyvät me vaelsimme Nyhavnista Strögetille, jonka olivat vallanneet taivaalliset lähettiläät: nuoret myivät vesipulloja jäämurskalla täytetyistä sammioista. Hyvä sellaiselle, jolla on paikallista valuuttaa. Todella huono niille, joilla ei ole. Lopulta olimme molemmat niin nestevajauksessa, että mielialakin alkoi kiristyä ja päitä särkeä. Koska lounaskin kuulosti hyvältä idealta, siirryimme Magasin du Nordin viidenteen kerrokseen, huippuihanaan salaattiravintolaan. Sieltä sai kerätä (aivan liian pienelle) lautaselle salaattibuffetista kaikkea haluamaansa, lopuksi lautanen punnittiin kassalla ja hinta määräytyi sen perusteella. Miten fiksu idea! Janoiset saivat parhaan tyydytyksen kuitenkin 8 desilitran oluttuopeista ja hileisen kylmistä vesipulloista, vaikka täytyy sanoa, että lounaskin oli yksi parhaista ja taatusti terveellisintä, mitä tällä reissulla on syöty.
Huomioimme, että Tanskassa lastenvaunut ovat todellista hyökkäysvaunukaliiperia. Sen kokoisia rattaita ei Suomesta löydykään, hissitkin taisivat olla niitä varten erikoisrakenteisia. Kaikenlaista sitä oppiikin maailmalla reissatessaan! Piiitkän lounaan jälkeen olimme täysin virkistäytyneitä ja jaksoimme keskittyä shoppailuun toden teolla. Strögetillä kauppojakin parempi viihdyke oli todella taitava katutanssijoiden ryhmä, jonka esitystä jäimme katsomaan niin sanotusti haavit auki. Nämä pojat olisivat taatusti pärjänneet kaiken maailman talent-kilpailuissa. Yksi nuorista miehistä vetäisi pyöräilykypärän päähänsä ja pyöri sen jälkeen päälaellaan asvaltilla useamman minuutin ajan, toinen taas tanssi käsillään seisten, välillä vain toisen käden varassa.
Iltapäivän muuttuessa yhä kuumemmaksi päätimme käydä autolla vaihtamassa kevyemmät vaatteet hikisinä riippuvien tilalle. Kuinka vaihdetaan vaatteet parkkihallissa? Avataan auton etu- ja takaovet, mennään niiden sekä viereen pysäköidyn auton väliseen pukukoppiin ja sitten riisutaan ja puetaan salamavauhtia! Toimii hyvin. Jos nyt joku vartija kameroista katseli, niin toivotaan ainakin, ettei se video päädy Youtubeen. Ja jos päätyy, niin älköön please kukaan linkittäkö sitä minulle.
Uiminen olisi tehnyt terää, joten lähdimme seuraavaksi etsimään uimarantaa navitädin avulla. Mukavan näköinen hiekkaranta löytyikin, mutta koska sieltä puuttuivat pukukopit päätimme tyytyä kahlaamiseen. Lisäksi paljon parjattu Itämeren vesi haisi todella epämiellyttävältä ja uinnin jälkeen suihku olisi ollut tarpeen, ellei olisi loppuiltaa halunnut haista viemärissä kylpeneeltä. Ihmettelimme kyllä kovasti, kuinka kymmenet perheet tuuppasivat lapsensa huoletta tuohon löyhkämönjään pulikoimaan. Vesi näytti ihan kirkkaalta, pohja näkyi laiturin päästäkin, mutta se haju... Rannalla näimme kaksi jackrussellinterrieriä ja jälleen kerran iski aivan kammottava ikävä omaa pientä söpökoiraamme.
Päivän kääntyessä iltaan lähdimme sitten kauan odotettuun Tivoliin. Viime kesän reissulla rakastuimme tuohon huvipuistovanhukseen aivan lähtemättömästi ja päätimme jo silloin, että uudelleen pitää päästä. Viimeksi kun rahaakin oli käytettävissä niin naurettavan vähän, että saimme tyytyä lähinnä kävelemään ja katselemaan. Olipa iloinen yllätys, kun ystäväni "Poikien Äiti" lähetti tekstiviestin, että he ovat juuri kohta saapumassa Kööpenhaminaan, että josko vaikka tavattaisiin. Ja jo muutaman tunnin kuluttua ystäväpariskunta onnistui löytämään meidät Tivolin suihkulähteen luota. Menimme panimoravintolaan oluille ja pienille herkkulautasille kuulumisia vaihtamaan. Jälkiruoan virkaa tekivät italialaisen jäätelökioskin herkkujätskit, joihin sai valita viittä eri makua isoon töttöröön tai pahvimukiin. Koska minä olin aiemmin illalla jo sotkenut itseni yltä päältä pehmiksellä töttörön haljettua atomeiksi pidin viisaampana valita pahvimukin, kun taas Poikien Äiti ja Isä olivat lasten kanssa saaneet riittämiin syödä mukijätskejä ja valitsivat herkkuvohvelit. Jokaiselle makunsa mukaan, siis! Akilla on helppoa, hän kun antaa minun tehdä valinnan ja ottaa sitten samaa.
Tivoli on ehdottomasti upeimmillaan illan hämärtyessä tuhansien värivalojen syttyessä, tunnelma on kuin lapsuuden satukirjasta tai etäisestä muistosta. Onneksi tällä kertaa meillä oli kameraan akkuja riittämiin varattu mukaan, viime kesänä kun akut loppuivat juuri tällä taianomaisella hämärän hetkellä. Aki keskittyikin pääasiassa valokuvaamaan ja minä nautiskelemaan tunnelmasta ja ystävien seurasta. Lopultakaan emme sitten uskaltautuneet yhteenkään huvilaitteeseen, liekö vanhenemisen merkki, että ennen olisin huutanut "mennään tähän vielä kerran" ja nyt totesin vain, että katsotaan vielä yksi kierros kun ihmiset kiljuvat ja kieppuvat yläilmoissa. Niin hurjilta kaikki vempeleet vaikuttivat, että niiden katsominen tosiaankin riitti aikuisten viihteeksi. Enpä olisi ennen uskonut, että minustakin tulee sellainen kalkkis.
Upean illan oli päätyttävä, jotta jaksaisimme ajaa vielä valtionrajan ylitse. Vähän ennen puolta yötä saavuimme sitten Malmöhön Juutinrauman sillan jäädessä tällä kertaa lähes kokonaan pimeän verhoamaksi. Hotelli oli upouusi ja niin hieno, että melkein harmitti, ettemme olleet tulleet aiemmin illalla. Viihtyisässä huoneessa kun olisi voinut viettää pitempäänkin aikaa. Nettiyhteys toimi kerrankin loistavasti, tietenkin juuri silloin, kun kumpikaan ei sitä jaksanut juurikaan hyödyntää. Laitoimme muutamat kuvat latautumaan nettiin ja sen jälkeen painuimme miellyttäviin pehkuihin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti