Heinäkuun alkupäivät, 2009
Malmöstä lähdimme ajelemaan halki naapurimaan kauniiden maisemien aamutuimaan. Hotellin aamiainen oli ravinnut meidät ähkyyn saakka ja mielessä mietitytti, miten ikinä saamme itsemme taas kuriin tästä mässäilystä pois. Ruotsin maaseutu tarjosi auringonpaistetta ja ajoittaisia sadekuuroja, tosin mitään sellaista rankkasadetta emme päässeet näkemään, joka oli samaan aikaan Vättern-järven itäpuolta ajaessamme romahduttanut tavaratalon katon järven länsirannalla! Vasta illalla saimme lukea tästä uutisista ja olimme varsin tyytyväisiä, ettemme olleet valinneet toista reittiä.
Matkan varrella ei paljon pysähdelty, sillä etapiksi olimme valinneet lähes kuudensadan kilometrin ajon. Vain Vida Vättern-nimisessä ravintolassa söimme pikaisen lounaan kauniita järvinäköaloja ihastellen. Perinteiset ruotsalaiset lihapullat ja perunamuusi sekä mahtava salaattipöytä saattelivat meitä hiljalleen kohti kotimaista ruokakulttuuria. Kun sitten pääsimme Norrköpingiin, kello oli vasta neljä iltapäivällä ja päätimme käväistä Kolmårdenissa moikkaamassa eläimiä. Sinne oli kuitenkin kammottava jono, päätä huimaavat sisäänpääsymaksut ja lisäksi helle oli kivunnut niin mahtaviin lukemiin, että päätimme kuitenkin jättää eläintarhakeikan väliin tällä kertaa.
Etapin päätös oli Nyköpingin pienessä kaupungissa, missä hotellimme sijaitsi kerrankin aivan keskustassa. Hotelli oli vanha ja sitä remontoitiin parhaillaan, joten saimme huoneen, joka oli muutoin viimeisen päälle uusittu, mutta kylpyhuone oli suoraan 1980-luvun alusta. Kaikkine homeineen. Hotellissa oli kuitenkin yksi varsin viehättävä erityispiirre, mikä kompensoi keskeneräisyyttä: ympärivuorokautinen aamiaisbuffet! Heti kirjauduttuamme sisään kävimme tarkastamassa tarjonnan ja kyllä vain, aamiaishuoneessa oli isot jääkaapit, joista sai ottaa kaikkea haluamaansa, leipätarvikkeet, jogurtit, mehut, kananmunat ja myslit olivat koko ajan käytettävissä ja kahvia sai espressokoneesta niin paljon kuin kofeiinintarpeen tyydyttämiseen tarvitsi!
Päivän toisen aamiaisen jälkeen lähdimme piristyneinä katsomaan kaupunkia. Pieni kävelykatu lähti hotellimme vierestä ja päätimme shoppailla viimeisiä lomarahojamme. Suurin osa kaupoista oli kuitenkin ehditty sulkea jo kuudelta eli vaivaiset puoli tuntia aiemmin. Åhlensilta löysimme kuitenkin molemmille vaatteita sekä minulle ruotsinkielistä kesälukemista. Kävelimme myös kauniin, kaupunkia halkovan joen rantaan ja näimme kurkia kalastamassa, ne näyttivät veikeiltä seistessään aivan hievahtamatta vahtaamassa saalistaan. Lokit kuitenkin tekivät parhaansa häiritäkseen niitä ja reviiristä käytiin kovaa tappelua. Joessa oli ilmeisesti istutettuja lohia, sillä siihen oli rakennettu lohiportaatkin. Kyllä harmitti, ettei virveli ollut matkatavaroissa! Päivällistä emme kuitenkaan tarvinneet, vaan haimme illalla keittiöstä vielä yhden aamupalan, jota oli kivaa natustella huoneessa leffaa katsellessamme.
Seuraavana päivänä -nautittuamme jälleen yhden aamiaisen- lähdimme vielä Nyköpingin kävelykadulle ostoksia tekemään, sillä tämän päivän ainoana etappina oli Tukholma alle kahdensadan kilometrin päässä, ja illalla laivamatka kohti Suomea. Aikaa siis riitti hienosti vielä aamushoppailukierrokselle. Lämpötila kohosi uhkaavasti kohti kolmeakymmentä viittä astetta ja uudet kesävaatteet olivat kipeästi tarpeen kaikkien vanhojen maatessa hikisinä likaisten vaatteiden laukussa kun taas matkalle varatut kylmän sään vaatteet olivat käyttämättöminä puhtaiden laukussa. Käytännöllisen, lyhyen ostoskadun varrella oli kaikki kivat kaupat joista saimmekin täydennettyä sekä puvustoamme että tuliaiskassin sisältöä. Löysimme myös kultasepänliikkeestä hienon kummilahjan pian kastettavalle kummitytöllemme. Ruokakaupasta oli saatava vielä herkkujäätelöt kuumuutta lievittämään.
Useita kruunuja köyhempinä jatkoimme vihdoin puolen päivän paikkeilla matkaa kohti Tukholmaa. Teimme pienen kaupunkikierroksen ennen laivaterminaaliin menoa, sillä laivassa työskentelevä veljeni soitti ja ilmoitti vasta heränneensä. Sovimme treffit terminaaliin, jotta saisimme häneltä matkalippumme, jotka hän oli järjestänyt. Vasta lippuluukulla autopaikkaa varatessamme meille selvisi, että olimme saaneet 250 euron matkan ainoastaan autopaikan hinnalla eli maksoimme kahden hengen matkasta Tukholmasta Helsinkiin, A-luokan hytissä, auto mukanamme, parhaaseen sesonkiaikaan kokonaiset 72 euroa! Se sitten hieman tasoittikin aamun shoppailun aiheuttamaa lovea budjetissamme.
Koska laivan lähtöön oli vielä monta tuntia aikaa, päätimme käydä vielä Tukholman keskustassa minun lempikaupassani sekä syömässä jotain välipalaa. Läskimopo vei meidät Sveavägenille ja navigaattorin ystävällinen virolaistäti ohjasi meidän parkkihalliin Hötorgetin alle. Kipaisimme vaatekaupassa köyhtymässä jälleen hieman lisää ja haukkasimme pikaisesti hampurilaiset ihanassa Burger Kingissä, jonka osasyyksi voi laittaa kammottavan määrän lomaläskiä, mitä kannamme mukanamme varmasti jouluun saakka. Autoon palattuamme kello olikin niin paljon, että meidän oli syytä suoriutua laivalle lähtöselvitykseen puolessa tunnissa. Sen piti olla helppo nakki. Piti. Tukholman oli kuitenkin vallannut joku kammottava koko keskustan kattava tietyö sekä paras ruuhka-aika, joten meillä vierähti kahden korttelin matkaan yli 20 minuuttia. Paniikki iski siinä vaiheessa, kun navin mukaan matkaa oli jäljellä kuutisen kilometriä ja lähtöselvityksessä olisi pitänyt olla kymmenen minuutin sisällä.
Minä sain itselleni luonteenomaisen itkupaniikkiraivarin kun taas taksikuskinakin takuulla menestyvä Aki kaahasi pientareita, ohitti oikealta ja ajoi pitkän rampin alas töötti pohjassa ja hätävilkut päällä saaden kaikki väistämään meitä. Asetuin istuimellani etukumaraan ja näytin varmasti ihan näyttelemättäkin tuskaiselta, jotta autoon kurkkivat ihmiset luulisivat meidän kaahaavan sairaalaan vähintään synnyttämään. Edes jälkikäteen ei hävetä yhtään, nimittäin vastoin kaikkia todennäköisyyslaskelmia me ehdimme! Olimme viimeinen auto lähtöselvityksessä ja puomi meni takanamme kiinni, mutta me pääsimme kuin pääsimmekin sisälle. Auton ajamista laivaan jouduimme odottamaan vielä tovin, mutta se ei haitannut lainkaan, olimmehan sisään pääsevien puolella, laiva ei liikkuisi ilman meitä.
Helpottuneina päivän paniikin muuttumisesta autuaaksi auringonpalvonnaksi laivan kannella tilasimme kuohuvaa ja skoolasimme onnistuneelle matkalle parhaassa mahdollisessa seurassa.
tiistai 14. heinäkuuta 2009
tiistai 7. heinäkuuta 2009
Paahtavaa hellettä Kööpenhaminassa
Kesäkuun viimeinen päivä, 2009
Lähdimme Odensesta varhain aamulla ehtiäksemme viettää mahdollisimman pitkän päivän Kööpenhaminassa. Köpiksen hotellitarjonta on sikamaisissa hinnoissa, joten olimme varanneet seuraavan yöpaikan vasta Malmöstä, siis Ruotsin puolelta. Viime kesästä muistimme, että näiden kahden kaupungin välisen matkan ajaa puolessa tunnissa, sillä niitä erottaa vain Juutinrauman silta. Malmön hotelli olikin sitten yli 40 euroa halvempi kuin Kööpenhaminan halvimmat! Säätila aamukahdeksalta oli kirkkaan aurinkoinen ja lämpötila kipusi huolestuttavaa vauhtia ylemmäs ja ylemmäs. Ison-Beltin silta on koko matkan hienoin. Suuri, näyttävä kolossi on vasta muutaman vuoden vanha ja se kaartaa hienosti niin, että sillan alkupäästä näkee kaiken, mitä edessä tuleman pitää. Ylittäminen onkin sitten todella tyyristä, melkein 30 euroa ja kun maksamme illalla vielä Juutinrauman siltamaksun, niin köyhdymme yli kuusi kymppiä yksinomaan muutaman sillan ylittämisestä!
Odensesta Kööpenhaminaan ajaa hyvää moottoritietä pitkin vain hieman yli tunnin. Pysäköintipaikan löytämisessä ei kerrankin ollut pienintäkään ongelmaa, sillä viimevuotinen hotellimme sijaitsee aivan keskustassa ja sen vieressä on hyvä, melko edullinen parkkihalli. Suuntasimme siis suoraan sinne ja jätimme auton viileään halliin hyvillä mielin, sinne olisi mukavaa palata kuumissaan ja matka keskustasta niin lyhyt, että tarvittaessa voisi vaikka ostoksia tuoda välillä autoon. Jo hetken käveltyämme huomasimme, että jossain vaiheessa saattaisi vaatteiden vaihto tulla ajankohtaiseksi. Eilen illalla huolellisesti vähistä puhtaista vaatteista valitut (mätsäävät!) asukokonaisuudet kun oli mitoitettu noin 18 asteen lämpötilaan, ei sitten lainkaan mieleen ollut juolahtanut, että tänään olisi melkein kaksikymmentä astetta sitä lämpimämpää! Farkut, tennarit, kauluspaidat ja minulla vielä huivikin kaulassa, saimme muutamia sääliviä katseita varvassandaalit ja kesämekot päällä kulkevilta naisilta ja shortseissa päivää paistattelevilta miehiltä. Näytimme niin turisteilta, idiooteilta ja kärsiviltä mukatyylikkäissä vaatteissamme. Kiva. Ei muuta kuin lahjetta käärimään, hihaa nostamaan, nappia aukomaan ja ilmastoituja kauppoja etsimään!
Nyhavn oli yhtä hurmaava kuin ennenkin ja päätimme ottaa aamuisen hotellin pirteältä respatytöltä saamamme vinkin vastaan ja lähteä sightseeing-risteilylle. Etenkin, kun sellainen oli jo Amsterdamissa kokeiltu ja hyväksi havaittu. Nyhavn on sellaista etsivälle juuri se oikea paikka, valinnanvaraa riitti ja pääsimmekin juuri lähdössä olevaan paattiin nauttimaan pienestä tuulenvireestä ja polttavasta auringonpaisteesta. Iloinen opastyttö viihdytti hyvällä englannillaan kertomilla tarinoilla mutta myös istumalla ajoittain ohjaushytin katolla vilautellen lyhyen hamosensa alta enemmän kuin oli ehkä aikonut. Puolentoista tunnin kierros oli mukava ja ainoa, mitä jäimme kaipaamaan oli juomienmyyntikierros, sitä kun ei koskaan tullut emmekä olleet huomanneet ostaa mukaan mitään juomista. Jano oli siis melkoinen kun Pieni Merenneito, kanavat, sillat, kirkot ja Amalienborg oli nähty. Eräässä kivisillassa oli kaiverrettuja leijonanpäitä koristeina, ja yhden leijonan suuhun oli tuupattu vaaleanpunainen tutti. Kylläpä jäi harmittamaan, ettei tuosta varsin erikoisesta nähtävyydestä saatu valokuvaa!
Kuin Saharan hiekkamyrskyssä nääntyvät me vaelsimme Nyhavnista Strögetille, jonka olivat vallanneet taivaalliset lähettiläät: nuoret myivät vesipulloja jäämurskalla täytetyistä sammioista. Hyvä sellaiselle, jolla on paikallista valuuttaa. Todella huono niille, joilla ei ole. Lopulta olimme molemmat niin nestevajauksessa, että mielialakin alkoi kiristyä ja päitä särkeä. Koska lounaskin kuulosti hyvältä idealta, siirryimme Magasin du Nordin viidenteen kerrokseen, huippuihanaan salaattiravintolaan. Sieltä sai kerätä (aivan liian pienelle) lautaselle salaattibuffetista kaikkea haluamaansa, lopuksi lautanen punnittiin kassalla ja hinta määräytyi sen perusteella. Miten fiksu idea! Janoiset saivat parhaan tyydytyksen kuitenkin 8 desilitran oluttuopeista ja hileisen kylmistä vesipulloista, vaikka täytyy sanoa, että lounaskin oli yksi parhaista ja taatusti terveellisintä, mitä tällä reissulla on syöty.
Huomioimme, että Tanskassa lastenvaunut ovat todellista hyökkäysvaunukaliiperia. Sen kokoisia rattaita ei Suomesta löydykään, hissitkin taisivat olla niitä varten erikoisrakenteisia. Kaikenlaista sitä oppiikin maailmalla reissatessaan! Piiitkän lounaan jälkeen olimme täysin virkistäytyneitä ja jaksoimme keskittyä shoppailuun toden teolla. Strögetillä kauppojakin parempi viihdyke oli todella taitava katutanssijoiden ryhmä, jonka esitystä jäimme katsomaan niin sanotusti haavit auki. Nämä pojat olisivat taatusti pärjänneet kaiken maailman talent-kilpailuissa. Yksi nuorista miehistä vetäisi pyöräilykypärän päähänsä ja pyöri sen jälkeen päälaellaan asvaltilla useamman minuutin ajan, toinen taas tanssi käsillään seisten, välillä vain toisen käden varassa.
Iltapäivän muuttuessa yhä kuumemmaksi päätimme käydä autolla vaihtamassa kevyemmät vaatteet hikisinä riippuvien tilalle. Kuinka vaihdetaan vaatteet parkkihallissa? Avataan auton etu- ja takaovet, mennään niiden sekä viereen pysäköidyn auton väliseen pukukoppiin ja sitten riisutaan ja puetaan salamavauhtia! Toimii hyvin. Jos nyt joku vartija kameroista katseli, niin toivotaan ainakin, ettei se video päädy Youtubeen. Ja jos päätyy, niin älköön please kukaan linkittäkö sitä minulle.
Uiminen olisi tehnyt terää, joten lähdimme seuraavaksi etsimään uimarantaa navitädin avulla. Mukavan näköinen hiekkaranta löytyikin, mutta koska sieltä puuttuivat pukukopit päätimme tyytyä kahlaamiseen. Lisäksi paljon parjattu Itämeren vesi haisi todella epämiellyttävältä ja uinnin jälkeen suihku olisi ollut tarpeen, ellei olisi loppuiltaa halunnut haista viemärissä kylpeneeltä. Ihmettelimme kyllä kovasti, kuinka kymmenet perheet tuuppasivat lapsensa huoletta tuohon löyhkämönjään pulikoimaan. Vesi näytti ihan kirkkaalta, pohja näkyi laiturin päästäkin, mutta se haju... Rannalla näimme kaksi jackrussellinterrieriä ja jälleen kerran iski aivan kammottava ikävä omaa pientä söpökoiraamme.
Päivän kääntyessä iltaan lähdimme sitten kauan odotettuun Tivoliin. Viime kesän reissulla rakastuimme tuohon huvipuistovanhukseen aivan lähtemättömästi ja päätimme jo silloin, että uudelleen pitää päästä. Viimeksi kun rahaakin oli käytettävissä niin naurettavan vähän, että saimme tyytyä lähinnä kävelemään ja katselemaan. Olipa iloinen yllätys, kun ystäväni "Poikien Äiti" lähetti tekstiviestin, että he ovat juuri kohta saapumassa Kööpenhaminaan, että josko vaikka tavattaisiin. Ja jo muutaman tunnin kuluttua ystäväpariskunta onnistui löytämään meidät Tivolin suihkulähteen luota. Menimme panimoravintolaan oluille ja pienille herkkulautasille kuulumisia vaihtamaan. Jälkiruoan virkaa tekivät italialaisen jäätelökioskin herkkujätskit, joihin sai valita viittä eri makua isoon töttöröön tai pahvimukiin. Koska minä olin aiemmin illalla jo sotkenut itseni yltä päältä pehmiksellä töttörön haljettua atomeiksi pidin viisaampana valita pahvimukin, kun taas Poikien Äiti ja Isä olivat lasten kanssa saaneet riittämiin syödä mukijätskejä ja valitsivat herkkuvohvelit. Jokaiselle makunsa mukaan, siis! Akilla on helppoa, hän kun antaa minun tehdä valinnan ja ottaa sitten samaa.
Tivoli on ehdottomasti upeimmillaan illan hämärtyessä tuhansien värivalojen syttyessä, tunnelma on kuin lapsuuden satukirjasta tai etäisestä muistosta. Onneksi tällä kertaa meillä oli kameraan akkuja riittämiin varattu mukaan, viime kesänä kun akut loppuivat juuri tällä taianomaisella hämärän hetkellä. Aki keskittyikin pääasiassa valokuvaamaan ja minä nautiskelemaan tunnelmasta ja ystävien seurasta. Lopultakaan emme sitten uskaltautuneet yhteenkään huvilaitteeseen, liekö vanhenemisen merkki, että ennen olisin huutanut "mennään tähän vielä kerran" ja nyt totesin vain, että katsotaan vielä yksi kierros kun ihmiset kiljuvat ja kieppuvat yläilmoissa. Niin hurjilta kaikki vempeleet vaikuttivat, että niiden katsominen tosiaankin riitti aikuisten viihteeksi. Enpä olisi ennen uskonut, että minustakin tulee sellainen kalkkis.
Upean illan oli päätyttävä, jotta jaksaisimme ajaa vielä valtionrajan ylitse. Vähän ennen puolta yötä saavuimme sitten Malmöhön Juutinrauman sillan jäädessä tällä kertaa lähes kokonaan pimeän verhoamaksi. Hotelli oli upouusi ja niin hieno, että melkein harmitti, ettemme olleet tulleet aiemmin illalla. Viihtyisässä huoneessa kun olisi voinut viettää pitempäänkin aikaa. Nettiyhteys toimi kerrankin loistavasti, tietenkin juuri silloin, kun kumpikaan ei sitä jaksanut juurikaan hyödyntää. Laitoimme muutamat kuvat latautumaan nettiin ja sen jälkeen painuimme miellyttäviin pehkuihin.
Lähdimme Odensesta varhain aamulla ehtiäksemme viettää mahdollisimman pitkän päivän Kööpenhaminassa. Köpiksen hotellitarjonta on sikamaisissa hinnoissa, joten olimme varanneet seuraavan yöpaikan vasta Malmöstä, siis Ruotsin puolelta. Viime kesästä muistimme, että näiden kahden kaupungin välisen matkan ajaa puolessa tunnissa, sillä niitä erottaa vain Juutinrauman silta. Malmön hotelli olikin sitten yli 40 euroa halvempi kuin Kööpenhaminan halvimmat! Säätila aamukahdeksalta oli kirkkaan aurinkoinen ja lämpötila kipusi huolestuttavaa vauhtia ylemmäs ja ylemmäs. Ison-Beltin silta on koko matkan hienoin. Suuri, näyttävä kolossi on vasta muutaman vuoden vanha ja se kaartaa hienosti niin, että sillan alkupäästä näkee kaiken, mitä edessä tuleman pitää. Ylittäminen onkin sitten todella tyyristä, melkein 30 euroa ja kun maksamme illalla vielä Juutinrauman siltamaksun, niin köyhdymme yli kuusi kymppiä yksinomaan muutaman sillan ylittämisestä!
Odensesta Kööpenhaminaan ajaa hyvää moottoritietä pitkin vain hieman yli tunnin. Pysäköintipaikan löytämisessä ei kerrankin ollut pienintäkään ongelmaa, sillä viimevuotinen hotellimme sijaitsee aivan keskustassa ja sen vieressä on hyvä, melko edullinen parkkihalli. Suuntasimme siis suoraan sinne ja jätimme auton viileään halliin hyvillä mielin, sinne olisi mukavaa palata kuumissaan ja matka keskustasta niin lyhyt, että tarvittaessa voisi vaikka ostoksia tuoda välillä autoon. Jo hetken käveltyämme huomasimme, että jossain vaiheessa saattaisi vaatteiden vaihto tulla ajankohtaiseksi. Eilen illalla huolellisesti vähistä puhtaista vaatteista valitut (mätsäävät!) asukokonaisuudet kun oli mitoitettu noin 18 asteen lämpötilaan, ei sitten lainkaan mieleen ollut juolahtanut, että tänään olisi melkein kaksikymmentä astetta sitä lämpimämpää! Farkut, tennarit, kauluspaidat ja minulla vielä huivikin kaulassa, saimme muutamia sääliviä katseita varvassandaalit ja kesämekot päällä kulkevilta naisilta ja shortseissa päivää paistattelevilta miehiltä. Näytimme niin turisteilta, idiooteilta ja kärsiviltä mukatyylikkäissä vaatteissamme. Kiva. Ei muuta kuin lahjetta käärimään, hihaa nostamaan, nappia aukomaan ja ilmastoituja kauppoja etsimään!
Nyhavn oli yhtä hurmaava kuin ennenkin ja päätimme ottaa aamuisen hotellin pirteältä respatytöltä saamamme vinkin vastaan ja lähteä sightseeing-risteilylle. Etenkin, kun sellainen oli jo Amsterdamissa kokeiltu ja hyväksi havaittu. Nyhavn on sellaista etsivälle juuri se oikea paikka, valinnanvaraa riitti ja pääsimmekin juuri lähdössä olevaan paattiin nauttimaan pienestä tuulenvireestä ja polttavasta auringonpaisteesta. Iloinen opastyttö viihdytti hyvällä englannillaan kertomilla tarinoilla mutta myös istumalla ajoittain ohjaushytin katolla vilautellen lyhyen hamosensa alta enemmän kuin oli ehkä aikonut. Puolentoista tunnin kierros oli mukava ja ainoa, mitä jäimme kaipaamaan oli juomienmyyntikierros, sitä kun ei koskaan tullut emmekä olleet huomanneet ostaa mukaan mitään juomista. Jano oli siis melkoinen kun Pieni Merenneito, kanavat, sillat, kirkot ja Amalienborg oli nähty. Eräässä kivisillassa oli kaiverrettuja leijonanpäitä koristeina, ja yhden leijonan suuhun oli tuupattu vaaleanpunainen tutti. Kylläpä jäi harmittamaan, ettei tuosta varsin erikoisesta nähtävyydestä saatu valokuvaa!
Kuin Saharan hiekkamyrskyssä nääntyvät me vaelsimme Nyhavnista Strögetille, jonka olivat vallanneet taivaalliset lähettiläät: nuoret myivät vesipulloja jäämurskalla täytetyistä sammioista. Hyvä sellaiselle, jolla on paikallista valuuttaa. Todella huono niille, joilla ei ole. Lopulta olimme molemmat niin nestevajauksessa, että mielialakin alkoi kiristyä ja päitä särkeä. Koska lounaskin kuulosti hyvältä idealta, siirryimme Magasin du Nordin viidenteen kerrokseen, huippuihanaan salaattiravintolaan. Sieltä sai kerätä (aivan liian pienelle) lautaselle salaattibuffetista kaikkea haluamaansa, lopuksi lautanen punnittiin kassalla ja hinta määräytyi sen perusteella. Miten fiksu idea! Janoiset saivat parhaan tyydytyksen kuitenkin 8 desilitran oluttuopeista ja hileisen kylmistä vesipulloista, vaikka täytyy sanoa, että lounaskin oli yksi parhaista ja taatusti terveellisintä, mitä tällä reissulla on syöty.
Huomioimme, että Tanskassa lastenvaunut ovat todellista hyökkäysvaunukaliiperia. Sen kokoisia rattaita ei Suomesta löydykään, hissitkin taisivat olla niitä varten erikoisrakenteisia. Kaikenlaista sitä oppiikin maailmalla reissatessaan! Piiitkän lounaan jälkeen olimme täysin virkistäytyneitä ja jaksoimme keskittyä shoppailuun toden teolla. Strögetillä kauppojakin parempi viihdyke oli todella taitava katutanssijoiden ryhmä, jonka esitystä jäimme katsomaan niin sanotusti haavit auki. Nämä pojat olisivat taatusti pärjänneet kaiken maailman talent-kilpailuissa. Yksi nuorista miehistä vetäisi pyöräilykypärän päähänsä ja pyöri sen jälkeen päälaellaan asvaltilla useamman minuutin ajan, toinen taas tanssi käsillään seisten, välillä vain toisen käden varassa.
Iltapäivän muuttuessa yhä kuumemmaksi päätimme käydä autolla vaihtamassa kevyemmät vaatteet hikisinä riippuvien tilalle. Kuinka vaihdetaan vaatteet parkkihallissa? Avataan auton etu- ja takaovet, mennään niiden sekä viereen pysäköidyn auton väliseen pukukoppiin ja sitten riisutaan ja puetaan salamavauhtia! Toimii hyvin. Jos nyt joku vartija kameroista katseli, niin toivotaan ainakin, ettei se video päädy Youtubeen. Ja jos päätyy, niin älköön please kukaan linkittäkö sitä minulle.
Uiminen olisi tehnyt terää, joten lähdimme seuraavaksi etsimään uimarantaa navitädin avulla. Mukavan näköinen hiekkaranta löytyikin, mutta koska sieltä puuttuivat pukukopit päätimme tyytyä kahlaamiseen. Lisäksi paljon parjattu Itämeren vesi haisi todella epämiellyttävältä ja uinnin jälkeen suihku olisi ollut tarpeen, ellei olisi loppuiltaa halunnut haista viemärissä kylpeneeltä. Ihmettelimme kyllä kovasti, kuinka kymmenet perheet tuuppasivat lapsensa huoletta tuohon löyhkämönjään pulikoimaan. Vesi näytti ihan kirkkaalta, pohja näkyi laiturin päästäkin, mutta se haju... Rannalla näimme kaksi jackrussellinterrieriä ja jälleen kerran iski aivan kammottava ikävä omaa pientä söpökoiraamme.
Päivän kääntyessä iltaan lähdimme sitten kauan odotettuun Tivoliin. Viime kesän reissulla rakastuimme tuohon huvipuistovanhukseen aivan lähtemättömästi ja päätimme jo silloin, että uudelleen pitää päästä. Viimeksi kun rahaakin oli käytettävissä niin naurettavan vähän, että saimme tyytyä lähinnä kävelemään ja katselemaan. Olipa iloinen yllätys, kun ystäväni "Poikien Äiti" lähetti tekstiviestin, että he ovat juuri kohta saapumassa Kööpenhaminaan, että josko vaikka tavattaisiin. Ja jo muutaman tunnin kuluttua ystäväpariskunta onnistui löytämään meidät Tivolin suihkulähteen luota. Menimme panimoravintolaan oluille ja pienille herkkulautasille kuulumisia vaihtamaan. Jälkiruoan virkaa tekivät italialaisen jäätelökioskin herkkujätskit, joihin sai valita viittä eri makua isoon töttöröön tai pahvimukiin. Koska minä olin aiemmin illalla jo sotkenut itseni yltä päältä pehmiksellä töttörön haljettua atomeiksi pidin viisaampana valita pahvimukin, kun taas Poikien Äiti ja Isä olivat lasten kanssa saaneet riittämiin syödä mukijätskejä ja valitsivat herkkuvohvelit. Jokaiselle makunsa mukaan, siis! Akilla on helppoa, hän kun antaa minun tehdä valinnan ja ottaa sitten samaa.
Tivoli on ehdottomasti upeimmillaan illan hämärtyessä tuhansien värivalojen syttyessä, tunnelma on kuin lapsuuden satukirjasta tai etäisestä muistosta. Onneksi tällä kertaa meillä oli kameraan akkuja riittämiin varattu mukaan, viime kesänä kun akut loppuivat juuri tällä taianomaisella hämärän hetkellä. Aki keskittyikin pääasiassa valokuvaamaan ja minä nautiskelemaan tunnelmasta ja ystävien seurasta. Lopultakaan emme sitten uskaltautuneet yhteenkään huvilaitteeseen, liekö vanhenemisen merkki, että ennen olisin huutanut "mennään tähän vielä kerran" ja nyt totesin vain, että katsotaan vielä yksi kierros kun ihmiset kiljuvat ja kieppuvat yläilmoissa. Niin hurjilta kaikki vempeleet vaikuttivat, että niiden katsominen tosiaankin riitti aikuisten viihteeksi. Enpä olisi ennen uskonut, että minustakin tulee sellainen kalkkis.
Upean illan oli päätyttävä, jotta jaksaisimme ajaa vielä valtionrajan ylitse. Vähän ennen puolta yötä saavuimme sitten Malmöhön Juutinrauman sillan jäädessä tällä kertaa lähes kokonaan pimeän verhoamaksi. Hotelli oli upouusi ja niin hieno, että melkein harmitti, ettemme olleet tulleet aiemmin illalla. Viihtyisässä huoneessa kun olisi voinut viettää pitempäänkin aikaa. Nettiyhteys toimi kerrankin loistavasti, tietenkin juuri silloin, kun kumpikaan ei sitä jaksanut juurikaan hyödyntää. Laitoimme muutamat kuvat latautumaan nettiin ja sen jälkeen painuimme miellyttäviin pehkuihin.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Vuorovesi, mikäs se on?
28.-29.6. 2009
Jätimme Hoofddorpin hotellimme ilolla toisin kuin monet muut paikat, sillä aamiainenkin oli oma lukunsa. Maksoimme buffet-aamiaisesta järkyttävät 16€/nokka ja odotukset olivat sitä myöten melko korkealla. Puitteet ravintolassa olivat melko mukavat, mutta todellisuus ei. Ensinnäkin suuresta ruokasalista oli merkitty varattu-kyltillä kaikki kauneimmat ja viihtyisimmät pöydät. Terassille ei ruokaa saanut viedä. Käytännössä siis kaikki aterioijat oli rajattu pienelle alueelle pimeimpään osaan ruokasalia. Eihän aamiaiselle kukaan pöytää varaa, eivätkä ne varatut pöydät koskaan täyttyneet. Pohdimmekin, että todennäköisesti henkilökunta halusi päästä vähemmällä, koska ne pöydät oli katettu illallista varten, he eivät halunneet nähdä vaivaa taas illalla uudelleen. Ruokaa oli tarjolla monipuolisesti, mutta jos jokin ruoka loppui, sitä ei buffetiin enää tuotu lisää, vaikka pyysimme ja muutkin pyysivät! Tuoreet sämpylät ja keitetyt kananmunat loppuivat hetkessä, munia tuotiin vasta juuri kun olimme lähdössä, leiväksi sai kelvata kuivunut paahtoleipä. Kahvia sai vain automaatista toisin kuin muissa hotelleissa, joissa kahvi tuotiin termoskannussa pöytään. Lisäksi viereisessä pöydässä oli seurue, joka metelöi siihen malliin, että heidän iltansa ei ollut päättynyt ollenkaan vaan aamukahvin joukossa oli todennäköisesti terästettä. Tarjoilijoita ei tuntunut tämä haittaavan mutta meidän lisäksemme kaikkia muita kanssaruokailijoita kylläkin.
Amsterdamin dekadenssista siirryimme jälleen kerran tutulla nuppineula kartalle-systeemillä Pohjois-Saksaan, Cuxhaveniin. Koska meillä on ainoastaan positiivisia kokemuksia saksalaisista majataloista, valitsimme siis jälleen sellaisen. Ajomatka oli puuduttava lämpötilan hilauduttua 38 asteen tuntumaan. Jälleen kerran kiittelimme läskimopon ihanaa ilmastointia ja säädimme sen LO-asentoon, mikä käytännössä tarkoittanee viittätoista astetta, sillä seuraava lukema on 16. Onneksi helteestä huolimatta maisemat olivat mitä viehättävimmät ja matka sujui nopeasti. Matkalla aterioimme vain pikaisesti Burger Kingissä ja lihoimme taas hieman lisää. Tällä kertaa rajanylitys oli koruttomampi kuin koskaan, sillä emme edes huomanneet valtion vaihtuneen!
Cuxhavenista löysimme majatalomme, aitosaksalaisen Gasthausin, jossa isäntä otti meidät lämpimästi vastaan ja saimme suuren, viihtyisän huoneen yläkerrasta. Netti toimi tosin vähän niin ja näin, joten kuva- ja kertomuspäivitykset jäivät vähille. Navigaattorin täti opasti meidät meren rantaan katsomaan auringonlaskua ja ihmettelemään kovin mutaisen näköistä uimarantaa. Onneksi tajusimme kysyä paikalliselta perheeltä, miksi ranta on niin kuivuneen oloinen. He kertoivat leveästi hymyillen ja voimakkaalla korostuksella englantia puhuen syyksi vuoroveden vaihtelun. No tietenkin! Onhan siitä koulussa luettu, mutta emme koskaan ole kumpikaan käyneet missään, missä vaihtelun näkisi näin korostuneesti. Rannalta löysimme taulukon, jossa kerrottiin päivittäiset vuoksen ja luoteen ajat. Harmiksemme vesi nousisi todella varhain aamulla, joten se jäisi meiltä näkemättä. Paikalliset suosittelivat kävelyä paljain jaloin mudassa, he kertoivat tapanaan olevan kävellä varsin pitkällekin merenpohjaa eteenpäin, joskus jopa ihan veden rajaan saakka. Sitä unohdimme kysyä, kuinka pitkälle vesiraja karkaa, todella pitkälle kuitenkin, sillä sitä ei näkynyt lainkaan. Aurinko laski todella kauniisti kullaten koko maiseman ja tästä jäi upea muisto.
Palasimme hotellille nauttiaksemme sen ravintolassa illallisen. Tilasimme annoksen, jossa oli vähän sitä sun tätä koska emme osanneet päättää, mitä ottaisimme. Eipä aikaakaan, kun meille tuotiinkin valtava tarjottimellinen pariloitua lihaa, kanaa, kasviksia ja wursteja upeiden lisukkeiden ja kastikkeiden kera. Vähän flashbackinä tuli mieleen eräs ilmainen päivällinen noin viikko takaperin... Olut oli varsin maittavaa ja sitä tuotiin tyypillisissä, isokahvaisissa lasikolpakoissa niin paljon, kunnes kielsimme tuomasta lisää. Silti aterian hinta oli varsin siedettävä ja tällä kertaa maksoimmekin laskun välittömästi, aiemmasta oppineina.
Seuraavana aamuna saimme yhtä tasokkaan aamiaisen, joka käsitti tavallisten leipien ja juustojen sekä jogurtin ja myslin lisäksi runsaasti tuoreita hedelmiä ja vihanneksia sekä puuroa, munia, mehuja ja makkaraa. Virkeinä ja tyytyväisinä matkalaiset lähtivät jälleen eteenpäin, hitaassa tahdissa maaseutua tarkkaillen ja runsaasti valokuvia ottaen. Pikkukylien puutarhat olivat todella upeaa nähtävää, pensaat oli muotoiltu huolellisesti ja ruusut kukoistivat upeammin kuin missään muualla. Lehmiä, lampaita, hevosia ja kanoja asuu näissä maalaistaajamissa monin verroin enemmän kuin ihmisiä.
Cuxhavenista ajoimme Wischhafeniin, mistä matkustimme lautalla Elbe-joen ylitse Glückstadtiin. Jouduimme jonottamaan lautalle puolisen tuntia ja jälkiviisaana harmitti, että jonon vierellä olisi ollut jäätelökioski, jonne kuitenkaan emme uskaltaneet kipaista kun emme tienneet, kauanko jonottamisessa kestäisi. Lauttamatkan ajaksi oli suositeltavaa nousta autosta, ja mikä sen miellyttävämpää, sai oikoa jalkoja ja katsella kauniita rantamaisemia. Matka maksoi 9,50€ kahdelta aikuiselta ja autolta ja matkalla mukana oli myös ihan aito joulupukki, kesätamineissa ja lomafiiliksissä tosin! Noin vartin puksutuksen jälkeen lautta karahti vastarannalle ja saimme luvan ajaa maihin.
Viimeinen etappimme Saksan puolella ennen Tanskaan siirtymistä oli Flensburg. Siellä olimme suunnitelleet shoppailua, sillä Saksassa on todella paljon edullisempaa kuin Tanskassa. Moottoritien vieressä olikin valtava ostoskeskusrypäs ja pysäköimme tyytyväisinä automme helteen paahtaessa täydellä teholla. Totesimme, että mitään ruokatavaraa olisi aivan turhaa ostaa, vastoin aiempia suunnitelmiamme, sillä automme oli jo tupaten täynnä tavaraa ja lisäksi kaikki vähänkään herkempi pilaantuisi taatusti tässä kuumuudessa hetkessä. Suuntasimme siis vaate- ja alkoholikaupoille. Teimme hyviä ostoksia, minä löysin uudet työkengät kahdenkymmenen euron hintaan ja lisäksi sain vihdoin kauan himoitsemani Converse All Starit, pinkkeinä tietenkin. Aki sai vaihteeksi uusia vaatteita. Tuliaisiakin löytyi ja lisäksi muutama viinipullo ja pari litran oluttölkkiä, ihan vain siksi että sellaisia ei Suomesta saa.
Saksasta siirryimme hyviä moottoriteitä Tanskaan Koldingin kautta Vähän-Beltin sillalle ja siitä Fyn-saarelle ja sen pääkaupunkiin Odenseen, missä oli vihdoin varikkopysähdyksen aika. Tämän päivän etappi olikin jälleen pitempi kuin useimmat muut ja illalla sen todella tunsi jäsenissään. Odensessa teimme vain pikaisen kaupunkikierroksen, kävimme illalla pizzalla ja rannassa Kertemindessä ihailemassa Pohjanmeren kauniita maisemia.
Jätimme Hoofddorpin hotellimme ilolla toisin kuin monet muut paikat, sillä aamiainenkin oli oma lukunsa. Maksoimme buffet-aamiaisesta järkyttävät 16€/nokka ja odotukset olivat sitä myöten melko korkealla. Puitteet ravintolassa olivat melko mukavat, mutta todellisuus ei. Ensinnäkin suuresta ruokasalista oli merkitty varattu-kyltillä kaikki kauneimmat ja viihtyisimmät pöydät. Terassille ei ruokaa saanut viedä. Käytännössä siis kaikki aterioijat oli rajattu pienelle alueelle pimeimpään osaan ruokasalia. Eihän aamiaiselle kukaan pöytää varaa, eivätkä ne varatut pöydät koskaan täyttyneet. Pohdimmekin, että todennäköisesti henkilökunta halusi päästä vähemmällä, koska ne pöydät oli katettu illallista varten, he eivät halunneet nähdä vaivaa taas illalla uudelleen. Ruokaa oli tarjolla monipuolisesti, mutta jos jokin ruoka loppui, sitä ei buffetiin enää tuotu lisää, vaikka pyysimme ja muutkin pyysivät! Tuoreet sämpylät ja keitetyt kananmunat loppuivat hetkessä, munia tuotiin vasta juuri kun olimme lähdössä, leiväksi sai kelvata kuivunut paahtoleipä. Kahvia sai vain automaatista toisin kuin muissa hotelleissa, joissa kahvi tuotiin termoskannussa pöytään. Lisäksi viereisessä pöydässä oli seurue, joka metelöi siihen malliin, että heidän iltansa ei ollut päättynyt ollenkaan vaan aamukahvin joukossa oli todennäköisesti terästettä. Tarjoilijoita ei tuntunut tämä haittaavan mutta meidän lisäksemme kaikkia muita kanssaruokailijoita kylläkin.
Amsterdamin dekadenssista siirryimme jälleen kerran tutulla nuppineula kartalle-systeemillä Pohjois-Saksaan, Cuxhaveniin. Koska meillä on ainoastaan positiivisia kokemuksia saksalaisista majataloista, valitsimme siis jälleen sellaisen. Ajomatka oli puuduttava lämpötilan hilauduttua 38 asteen tuntumaan. Jälleen kerran kiittelimme läskimopon ihanaa ilmastointia ja säädimme sen LO-asentoon, mikä käytännössä tarkoittanee viittätoista astetta, sillä seuraava lukema on 16. Onneksi helteestä huolimatta maisemat olivat mitä viehättävimmät ja matka sujui nopeasti. Matkalla aterioimme vain pikaisesti Burger Kingissä ja lihoimme taas hieman lisää. Tällä kertaa rajanylitys oli koruttomampi kuin koskaan, sillä emme edes huomanneet valtion vaihtuneen!
Cuxhavenista löysimme majatalomme, aitosaksalaisen Gasthausin, jossa isäntä otti meidät lämpimästi vastaan ja saimme suuren, viihtyisän huoneen yläkerrasta. Netti toimi tosin vähän niin ja näin, joten kuva- ja kertomuspäivitykset jäivät vähille. Navigaattorin täti opasti meidät meren rantaan katsomaan auringonlaskua ja ihmettelemään kovin mutaisen näköistä uimarantaa. Onneksi tajusimme kysyä paikalliselta perheeltä, miksi ranta on niin kuivuneen oloinen. He kertoivat leveästi hymyillen ja voimakkaalla korostuksella englantia puhuen syyksi vuoroveden vaihtelun. No tietenkin! Onhan siitä koulussa luettu, mutta emme koskaan ole kumpikaan käyneet missään, missä vaihtelun näkisi näin korostuneesti. Rannalta löysimme taulukon, jossa kerrottiin päivittäiset vuoksen ja luoteen ajat. Harmiksemme vesi nousisi todella varhain aamulla, joten se jäisi meiltä näkemättä. Paikalliset suosittelivat kävelyä paljain jaloin mudassa, he kertoivat tapanaan olevan kävellä varsin pitkällekin merenpohjaa eteenpäin, joskus jopa ihan veden rajaan saakka. Sitä unohdimme kysyä, kuinka pitkälle vesiraja karkaa, todella pitkälle kuitenkin, sillä sitä ei näkynyt lainkaan. Aurinko laski todella kauniisti kullaten koko maiseman ja tästä jäi upea muisto.
Palasimme hotellille nauttiaksemme sen ravintolassa illallisen. Tilasimme annoksen, jossa oli vähän sitä sun tätä koska emme osanneet päättää, mitä ottaisimme. Eipä aikaakaan, kun meille tuotiinkin valtava tarjottimellinen pariloitua lihaa, kanaa, kasviksia ja wursteja upeiden lisukkeiden ja kastikkeiden kera. Vähän flashbackinä tuli mieleen eräs ilmainen päivällinen noin viikko takaperin... Olut oli varsin maittavaa ja sitä tuotiin tyypillisissä, isokahvaisissa lasikolpakoissa niin paljon, kunnes kielsimme tuomasta lisää. Silti aterian hinta oli varsin siedettävä ja tällä kertaa maksoimmekin laskun välittömästi, aiemmasta oppineina.
Seuraavana aamuna saimme yhtä tasokkaan aamiaisen, joka käsitti tavallisten leipien ja juustojen sekä jogurtin ja myslin lisäksi runsaasti tuoreita hedelmiä ja vihanneksia sekä puuroa, munia, mehuja ja makkaraa. Virkeinä ja tyytyväisinä matkalaiset lähtivät jälleen eteenpäin, hitaassa tahdissa maaseutua tarkkaillen ja runsaasti valokuvia ottaen. Pikkukylien puutarhat olivat todella upeaa nähtävää, pensaat oli muotoiltu huolellisesti ja ruusut kukoistivat upeammin kuin missään muualla. Lehmiä, lampaita, hevosia ja kanoja asuu näissä maalaistaajamissa monin verroin enemmän kuin ihmisiä.
Cuxhavenista ajoimme Wischhafeniin, mistä matkustimme lautalla Elbe-joen ylitse Glückstadtiin. Jouduimme jonottamaan lautalle puolisen tuntia ja jälkiviisaana harmitti, että jonon vierellä olisi ollut jäätelökioski, jonne kuitenkaan emme uskaltaneet kipaista kun emme tienneet, kauanko jonottamisessa kestäisi. Lauttamatkan ajaksi oli suositeltavaa nousta autosta, ja mikä sen miellyttävämpää, sai oikoa jalkoja ja katsella kauniita rantamaisemia. Matka maksoi 9,50€ kahdelta aikuiselta ja autolta ja matkalla mukana oli myös ihan aito joulupukki, kesätamineissa ja lomafiiliksissä tosin! Noin vartin puksutuksen jälkeen lautta karahti vastarannalle ja saimme luvan ajaa maihin.
Viimeinen etappimme Saksan puolella ennen Tanskaan siirtymistä oli Flensburg. Siellä olimme suunnitelleet shoppailua, sillä Saksassa on todella paljon edullisempaa kuin Tanskassa. Moottoritien vieressä olikin valtava ostoskeskusrypäs ja pysäköimme tyytyväisinä automme helteen paahtaessa täydellä teholla. Totesimme, että mitään ruokatavaraa olisi aivan turhaa ostaa, vastoin aiempia suunnitelmiamme, sillä automme oli jo tupaten täynnä tavaraa ja lisäksi kaikki vähänkään herkempi pilaantuisi taatusti tässä kuumuudessa hetkessä. Suuntasimme siis vaate- ja alkoholikaupoille. Teimme hyviä ostoksia, minä löysin uudet työkengät kahdenkymmenen euron hintaan ja lisäksi sain vihdoin kauan himoitsemani Converse All Starit, pinkkeinä tietenkin. Aki sai vaihteeksi uusia vaatteita. Tuliaisiakin löytyi ja lisäksi muutama viinipullo ja pari litran oluttölkkiä, ihan vain siksi että sellaisia ei Suomesta saa.
Saksasta siirryimme hyviä moottoriteitä Tanskaan Koldingin kautta Vähän-Beltin sillalle ja siitä Fyn-saarelle ja sen pääkaupunkiin Odenseen, missä oli vihdoin varikkopysähdyksen aika. Tämän päivän etappi olikin jälleen pitempi kuin useimmat muut ja illalla sen todella tunsi jäsenissään. Odensessa teimme vain pikaisen kaupunkikierroksen, kävimme illalla pizzalla ja rannassa Kertemindessä ihailemassa Pohjanmeren kauniita maisemia.
There´s no such thing as a free dinner, or is there? Part 2
Kesäkuun loppupäivinä Hollannissa
(tämä teksti jäi erehdyksessä välistä ja kuuluisi olla ennen Amsterdamia. En vain oikein osaa tätä Bloggeria käyttää, joten en saa sitä siirretyksi oikeaan paikkaan. Joku viisas saa kertoa, miten se tehdään!)
Majoituimme sattumanvaraisesti valittuun pohjoishollantilaiseen kalastajakylään, joka jälleen kerran osoittautui oikein upeaksi kohteeksi. Matkalla pysähdyimme helteen paahtamassa Antwerpenissä katselemassa maisemia ja välttelemässä parkkisakkoja. Mitä tarkoittaa parkkisakkojen välttely? Viime kesänähän meitä rokotettiin täysin asiattomasti Pariisissa pysäköityämme vaivaiset neljä tuntia Champs-Elyseesillä taksipaikalla. Sakkolappu on, kuten meillä käyneet tietävät, edelleen jääkaappimme ovessa, maksamattomana toki. Tällä reissulla olemme ottaneet asioiksemme vältellä sakkojen saamista mitä erilaisemmissa paikoissa. Olemme kokeilleet kadunvarsia, varattuja paikkoja, lastausalueita, maksullisia paikkoja ilman maksulippua ja lähes kaikkea muuta paitsi invapaikkoja.
Sas Van Gent oli siis majoituskohteemme. Sen löysimme hyväksi havaitulla sormi kartalle- menetelmällä. Ajoimme perille onnen huumassa: kylä oli kaunis ja lisäksi sääkin erittäin suotuisa suunnittelemallemme terassi-illalle. Hotellin löytäminen oli erittäin helppoa toisin kuin booking.comissa oli annettu ymmärtää. Joku varoitteli samoilla sivuilla myös ”massiivisesta tienkorjaustyöstä täsmälleen hotellin edessä”. Me näimme vain kasan katukiviä, jotka oli pinottu liikenteenjakajan päälle pienen matkan päässä hotellista. Ehkäpä massiivinen työ oli saatu muutamassa päivässä todella hyvälle mallille tai sitten meillä oli vain hieman erilainen näkemys massiivisesta kuin kirjoittajalla. Bookingista olemme saaneet pääosin varsin käyttökelpoista informaatiota hotelleista, joten voin lämmöllä suositella kyseistä, maksutonta palvelua kaikille omatoimimatkaajille. Kaiken muun hyvän lisäksi se on helppokäyttöinen ja suomenkielinen. Tämä ei ollut sponsoroitu mainos. Jälleen saimme ilmeistä etua bookingin käytöstä, sillä vaikka olimme varanneet halvimman kahden hengen huoneen, meidät majoitettiin huoneistoon, jonka vuorokausihinta olisi listan mukaan ollut lähes 50€ kalliimpi kuin varaamamme huoneen.
Hotellissa oli uima-allas, joka tuli todella tarpeeseen hikoiltuamme 34 asteen helteessä. Lähdimme heti testaamaan allasta ja saimme pulikoida aivan omassa rauhassamme. Myös sauna olisi löytynyt, mutta ulkona oli kyllä ihan tarpeeksi kuuma. Virkistävän pulahduksen jälkeen oli suunnittelemamme baarikierroksen aika. Kerrankin meillä oli hotelli, joka sijaitsi aivan keskustassa, joten kummankaan ei tarvinnut ajaa minnekään. Niinpä lähdimmekin tutustumaan kylän baaritarjontaan, joka olikin varsin kattava. Ensimmäinen kohde tosin ei tarjonnut miellyttäviä yllätyksiä. Ulospäin houkuttelevan näköinen rantapubi kalastajateemalla oli miehitetty kourallisella paikallisia, jokainen sanoi meille jotain astuessamme sisään. Koska se kuulosti suunnilleen samata kuin ”hai” sanoimme niin. Kai meitä tervehdittiin kohteliaasti. Sen jälkeen kuitenkin kaikki jäivät tuijottamaan meitä kuin olisimme kirkkaan vihreitä. Tilasimme oluet. Tuijotus jatkui. Mitään ei tapahtunut. Yritin saksaksi, lopulta baarimikko alkoi valuttaa hanasta kaljaa pikkuriikkisiin laseihin. Olisi kai pitänyt tajuta tilata kunnon kolpakot, tai ehkä hän ajatteli että lähtevätpä typerät turistit nopeammin, kun saavat vain sormustimelliset. Joimmekin oluemme varsin nopeasti koko baarin hiljettyä tyystin meitä tuijottamaan, eivätkä kenenkään ilmeet olleet enää tulkittavissa ystävällisiksi.
Seuraava paikka olikin huomattavasti mukavampi. Täpötäysi kanavanrantaterassi kutsui musiikilla, auringonpaisteella ja valtavilla tuopeillaan meitä. Varovaisina edellisen kokemuksen jäljiltä asettauduimme sivupöytään ja iloinen tarjoilija tervehti meitä reippaalla englannilla. Helpottuneina tilasimme two large beers ja saimme ennen aikaakaan eteemme kahdeksan desin kannut vaahtoavaa kultakaljaa. Muutamat juotuamme totesimme, että ympärillä olevissa pöydissä on houkuttelevan näköisiä ruoka-annoksia ja tilasimme pihvit. Nekin tulivat pikavauhtia ja olivat huippuhyvät. Baarikierroksemme tyrehtyikin tämän terassin viihtyisyyteen siinä pelossa, että saisimme jonnekin muualle siirtyessämme ensimmäisen paikan kohtelua. Niinpä tilasimme lisää olutta auringon paahtaessa kasvojamme. Musiikki oli, kuten joka paikassa muuallakin, lähes pelkkää vastikään edesmennyttä popin kuningasta. Kun aurinko alkoi laskea ja olut nousta päähän, päätimme siirtyä vielä oman hotellin terassille yksille ja sitten nukkumaan. Sovimme käyvämme vuoron perään sisällä vessassa ja maksavamme joko tarjoilijalle tai sisällä riippuen siitä, tulisiko tarjoilija käymään pöydässä sillä aikaa, kun jompi kumpi on vessassa. Akin ollessa vessassa tarjoilija tulikin pöytään ja pyysin laskun. Hän tuli hetken päästä, maksoin sen enempää loppusummaa tarkastamatta ja laitoin kortin kuitin kera laukkuuni. Vasta hotellissa ennen nukkumaanmenoa päätin tarkistaa, paljonko lasku oli ollut. Seitsemän euroa. Yhden olutkierroksen verran.
(tämä teksti jäi erehdyksessä välistä ja kuuluisi olla ennen Amsterdamia. En vain oikein osaa tätä Bloggeria käyttää, joten en saa sitä siirretyksi oikeaan paikkaan. Joku viisas saa kertoa, miten se tehdään!)
Majoituimme sattumanvaraisesti valittuun pohjoishollantilaiseen kalastajakylään, joka jälleen kerran osoittautui oikein upeaksi kohteeksi. Matkalla pysähdyimme helteen paahtamassa Antwerpenissä katselemassa maisemia ja välttelemässä parkkisakkoja. Mitä tarkoittaa parkkisakkojen välttely? Viime kesänähän meitä rokotettiin täysin asiattomasti Pariisissa pysäköityämme vaivaiset neljä tuntia Champs-Elyseesillä taksipaikalla. Sakkolappu on, kuten meillä käyneet tietävät, edelleen jääkaappimme ovessa, maksamattomana toki. Tällä reissulla olemme ottaneet asioiksemme vältellä sakkojen saamista mitä erilaisemmissa paikoissa. Olemme kokeilleet kadunvarsia, varattuja paikkoja, lastausalueita, maksullisia paikkoja ilman maksulippua ja lähes kaikkea muuta paitsi invapaikkoja.
Sas Van Gent oli siis majoituskohteemme. Sen löysimme hyväksi havaitulla sormi kartalle- menetelmällä. Ajoimme perille onnen huumassa: kylä oli kaunis ja lisäksi sääkin erittäin suotuisa suunnittelemallemme terassi-illalle. Hotellin löytäminen oli erittäin helppoa toisin kuin booking.comissa oli annettu ymmärtää. Joku varoitteli samoilla sivuilla myös ”massiivisesta tienkorjaustyöstä täsmälleen hotellin edessä”. Me näimme vain kasan katukiviä, jotka oli pinottu liikenteenjakajan päälle pienen matkan päässä hotellista. Ehkäpä massiivinen työ oli saatu muutamassa päivässä todella hyvälle mallille tai sitten meillä oli vain hieman erilainen näkemys massiivisesta kuin kirjoittajalla. Bookingista olemme saaneet pääosin varsin käyttökelpoista informaatiota hotelleista, joten voin lämmöllä suositella kyseistä, maksutonta palvelua kaikille omatoimimatkaajille. Kaiken muun hyvän lisäksi se on helppokäyttöinen ja suomenkielinen. Tämä ei ollut sponsoroitu mainos. Jälleen saimme ilmeistä etua bookingin käytöstä, sillä vaikka olimme varanneet halvimman kahden hengen huoneen, meidät majoitettiin huoneistoon, jonka vuorokausihinta olisi listan mukaan ollut lähes 50€ kalliimpi kuin varaamamme huoneen.
Hotellissa oli uima-allas, joka tuli todella tarpeeseen hikoiltuamme 34 asteen helteessä. Lähdimme heti testaamaan allasta ja saimme pulikoida aivan omassa rauhassamme. Myös sauna olisi löytynyt, mutta ulkona oli kyllä ihan tarpeeksi kuuma. Virkistävän pulahduksen jälkeen oli suunnittelemamme baarikierroksen aika. Kerrankin meillä oli hotelli, joka sijaitsi aivan keskustassa, joten kummankaan ei tarvinnut ajaa minnekään. Niinpä lähdimmekin tutustumaan kylän baaritarjontaan, joka olikin varsin kattava. Ensimmäinen kohde tosin ei tarjonnut miellyttäviä yllätyksiä. Ulospäin houkuttelevan näköinen rantapubi kalastajateemalla oli miehitetty kourallisella paikallisia, jokainen sanoi meille jotain astuessamme sisään. Koska se kuulosti suunnilleen samata kuin ”hai” sanoimme niin. Kai meitä tervehdittiin kohteliaasti. Sen jälkeen kuitenkin kaikki jäivät tuijottamaan meitä kuin olisimme kirkkaan vihreitä. Tilasimme oluet. Tuijotus jatkui. Mitään ei tapahtunut. Yritin saksaksi, lopulta baarimikko alkoi valuttaa hanasta kaljaa pikkuriikkisiin laseihin. Olisi kai pitänyt tajuta tilata kunnon kolpakot, tai ehkä hän ajatteli että lähtevätpä typerät turistit nopeammin, kun saavat vain sormustimelliset. Joimmekin oluemme varsin nopeasti koko baarin hiljettyä tyystin meitä tuijottamaan, eivätkä kenenkään ilmeet olleet enää tulkittavissa ystävällisiksi.
Seuraava paikka olikin huomattavasti mukavampi. Täpötäysi kanavanrantaterassi kutsui musiikilla, auringonpaisteella ja valtavilla tuopeillaan meitä. Varovaisina edellisen kokemuksen jäljiltä asettauduimme sivupöytään ja iloinen tarjoilija tervehti meitä reippaalla englannilla. Helpottuneina tilasimme two large beers ja saimme ennen aikaakaan eteemme kahdeksan desin kannut vaahtoavaa kultakaljaa. Muutamat juotuamme totesimme, että ympärillä olevissa pöydissä on houkuttelevan näköisiä ruoka-annoksia ja tilasimme pihvit. Nekin tulivat pikavauhtia ja olivat huippuhyvät. Baarikierroksemme tyrehtyikin tämän terassin viihtyisyyteen siinä pelossa, että saisimme jonnekin muualle siirtyessämme ensimmäisen paikan kohtelua. Niinpä tilasimme lisää olutta auringon paahtaessa kasvojamme. Musiikki oli, kuten joka paikassa muuallakin, lähes pelkkää vastikään edesmennyttä popin kuningasta. Kun aurinko alkoi laskea ja olut nousta päähän, päätimme siirtyä vielä oman hotellin terassille yksille ja sitten nukkumaan. Sovimme käyvämme vuoron perään sisällä vessassa ja maksavamme joko tarjoilijalle tai sisällä riippuen siitä, tulisiko tarjoilija käymään pöydässä sillä aikaa, kun jompi kumpi on vessassa. Akin ollessa vessassa tarjoilija tulikin pöytään ja pyysin laskun. Hän tuli hetken päästä, maksoin sen enempää loppusummaa tarkastamatta ja laitoin kortin kuitin kera laukkuuni. Vasta hotellissa ennen nukkumaanmenoa päätin tarkistaa, paljonko lasku oli ollut. Seitsemän euroa. Yhden olutkierroksen verran.
lauantai 4. heinäkuuta 2009
Mitä eroa on kahvilalla ja coffeeshopilla?
27.kesäkuuta 2009
Aamulla mietimme, ovatko poliisit hotellin ovella odottamassa meitä, kun ruojat emme maksaneet ravintolassa kuin yhdet oluet. Ei siellä ketään näkynyt. Päätimme ajaa ravintolan kautta lähtiessämme ja käydä maksamassa loput. Sepä oli kuitenkin kiinni. Mitäs siinä muutakaan kuin jatkamaan matkaa.
Ajoimme maisemareittiä Amsterdamiin. Matkalla pienten saarten kautta näimme ihania rantoja, muutaman niistä kuuluisista tuulimyllyistä sekä pitkiä, merenlahtia alittavia tunneleita. Niissä tuntui kieltämättä hieman haljulta, kuutisen kilometriä matkantekoa vedenalaisessa tunnelissa ei ole mikään klaustrofobisen unelma. Kun matkaa olisi ollut enää vajaa sata kilometriä katkesi ajaminen viimeiselle saarelle ennen kuin olisi siirrytty taas mantereelle, siellä oli liikenteen ohjaus ja kylttien mukaan jonkinlaiset festarit meneillään. Yksi saarelta pois vievä tie oli kokonaan suljettu ja sitä toista pitkin olimme tulleet saarelle. Pitkään kierrettyämme ei auttanut kuin todeta, että ainoa vaihtoehto päästä pois on samaa reittiä kuin tulimmekin. Pari tuntia meni aivan hukkaan ja ylimääräistä ajoa tuli lähes 150km. Ei kivaa.
Lopulta kuitenkin tulimme perille helteessä kylpevään Hoofddorpiin, joka on Amsterdamin esikaupunkialue lentokentän lähellä. Sieltä olimme varanneet hotellin, joka kuvien ja arvioiden perusteella oli vaikuttanut keskitasoiselta. Tässä tuli kuitenkin ensimmäinen harha-askel tällä reissulla. Hotel De Beurs osoittautui nuhjuseksi, parikymmentä vuotta sitten remontoiduksi wannabe-neljäntähdenhotelliksi, jota parhaalla yrityksellä ja vaaleanpunaisten silmälasien läpi katsomalla saattoi ehkä kuvitella kolmetähtiseksi. Ruskeasävyinen tekonahkaa ja muovihuonekaluja käsittävä sisustus ei voi kenenkään mielestä olla viihtyisä eikä huoneessa voimakkaasti haissut partavesi peittänyt ”savuttoman” huoneen pinttynyttä tupakankatkua. Ilmastointi käsitti avattavan tuuletusikkunan, jossa ei ollut hyönteisverkkoa eikä minkäänlaista salpaa, joten kuka tahansa saattaisi kiivetä kakkoskerrokseen viereisiä paloportaita ja tulla moikkaamaan. Kylpyhuoneessa oli törkeän kuuma ja vessanpönttö keikkui uhkaavasti sille istuttaessa. Emme jaksaneet kuitenkaan lähteä valittamaan, vaan ratkutamme tyytymättömyyttämme raukkamaisesti sitten hotellin booking-sivulla kuten ikävät asiakkaat yleensä.
Valittamisen sijasta vaihdoimme ykköset niskaan ja lähdimme katsomaan villiä Amsterdamia. Ensin tutustuimme kaupunkiin ajelemalla ympäriinsä läskimopollamme. Kaikki ovat varmaan nähneet, kuinka amerikkalaisissa telkkariohjelmissa lihavat ihmiset ajelevat kauppakeskuksissa kolmipyöräisillä sähkömopoilla. Meillä ei ihan sellaista ole, mutta sightseeing sujuu hienosti luontoystävällisellä katumaasturillamme joka on ilmastoitu, takaikkunat tummennettu auringonsuojakalvolla ja kattoikkunasta voi valokuvata hienoja rakennuksia ilman, että tarvitsee edes nousta autosta. Päätimme sitten kuitenkin pysäköidäkin, ensin sikakalliiseen parkkihalliin, joka hetken karttaa tarkasteltuamme osoittautui olevan lähes viiden kilometrin päässä keskustasta. Ajoimme siis saman tien ulos ja maksoimme muutaman minuutin pysäköinnistä 3,60€! Siitä viisastuineina etsimme tuuriparkin seuraavaksi, kadun ja kanavan välissä oli runsaasti vapaata parkkitilaa emmekä me, kuten rakkaat lukijamme tietävät, osaa lukea pysäköinnistä kertovia liikennemerkkejä lisäkilpineen millään ulkomaan kielellä.
Kävelimme kanavarantoja ihastellen kauniita taloja. Arkkitehtuuri on täällä aivan erilaista kuin muissa kaupungeissa matkamme varrella. Aloimme pohtia, miten paikoitellen voimakkaana ilmassa leijunut epäilyttävä savu meihin oikein vaikutti, koska osa taloista näytti ihan siltä, että ne ovat aivan vinossa! Koska kanavaristeily oli juuri alkamassa ja satuimme sopivasti paikalle, keksimme, että se on varmasti oiva tapa nähdä kaupunkia ja kuulla oppaalta nähtävyyksistä enemmän. Tunnin opastetulla kierroksella kuulimmekin sitten, että talot tosiaan ovat vinossa, tarkoituksella, ja niitä sanotaan tanssiviksi taloiksi. Saimme myös oppia, että hollantilaisissa taloissa on niin kapeat ovet ja rappukäytävät, että muutettaessa tavarat nostetaan ikkunoiden kautta köysillä ulos ja sisään. Amsterdamin kapein kuja oli alle metrin levyinen! Siitä piti kulkea yksi kerrallaan ja jos joku tuli vastaan, piti jomman kumman peruuttaa takaisin sillä väistämään ei mahtunut. Kanavineen ja siltoineen kaupunki toi kovasti mieleen Venetsian, ainakin meille jotka olemme päässeet siihen kaupunkiin tutustumaan vain kuvista.
Olimme etukäteen kuulleet Amsterdamin erikoisuudesta, Coffee Shopeista. Jotenkin me sinisilmät kuitenkin kuvittelimme, että niitä on jossain sivummalla, huonomaineisilla alueilla tai ainakin jossain takakujilla ja niihin halutessaan pitäisi niitä oikein etsimällä etsiä tai osata kysyä. Hämmästyimme siis niiden monilukuisuudesta ihan pääkatujenkin varrella. Coffee Shopeissa oli isot kyltit ulkopuolella, joista selvisi aika äkkiä, että nämä eivät ole mitä tahansa kahviloita: ”Age limit 18 years”, ”No Alcohol” ja ”No smoking cigarrettes” kertoivat, että näihin eivät perheenäidit mene lastenvaunuineen, näissä ei kaljaa lipitellä eikä tupakansavu tartu vaatteisiin. Sen sijaan jo aiemmin haistamamme suitsukkeen hajua muistuttava imelä katku leijui näistä kahviloista pitkälle. Sisään meni hihitteleviä naisseurueita ja ulos tuli rastatukkaisia poikia tuijottavine katseineen. Eksoottista, sanon minä!
Coffee Shopin sijasta etsimme kivan näköisen ravintolan, jossa meille tarjoiltiin erittäin herkullista pinaatti-ricotta-cannellonia ja isot tuopit Heinekeniä. Michael Jacksonin musiikki pauhasi jälleen joka paikassa, kanavalla lipui veneitä joissa pidettiin ilmeisesti popin kuninkaan peijaisia musiikin, oluen ja coffee shopin antimien voimalla. Totesimmekin, että Suomessa yleinen pilluralli suoritetaan täällä ilmeisesti veneillä cruisailemalla kaupunkia ympäri.
Askelmittariin kertyi lopulta kuitenkin ihan hieno määrä käveltyä matkaa ja hotellin sängyn väsyneet jouset saivat tuudittaa matkalaiset uneen.
Aamulla mietimme, ovatko poliisit hotellin ovella odottamassa meitä, kun ruojat emme maksaneet ravintolassa kuin yhdet oluet. Ei siellä ketään näkynyt. Päätimme ajaa ravintolan kautta lähtiessämme ja käydä maksamassa loput. Sepä oli kuitenkin kiinni. Mitäs siinä muutakaan kuin jatkamaan matkaa.
Ajoimme maisemareittiä Amsterdamiin. Matkalla pienten saarten kautta näimme ihania rantoja, muutaman niistä kuuluisista tuulimyllyistä sekä pitkiä, merenlahtia alittavia tunneleita. Niissä tuntui kieltämättä hieman haljulta, kuutisen kilometriä matkantekoa vedenalaisessa tunnelissa ei ole mikään klaustrofobisen unelma. Kun matkaa olisi ollut enää vajaa sata kilometriä katkesi ajaminen viimeiselle saarelle ennen kuin olisi siirrytty taas mantereelle, siellä oli liikenteen ohjaus ja kylttien mukaan jonkinlaiset festarit meneillään. Yksi saarelta pois vievä tie oli kokonaan suljettu ja sitä toista pitkin olimme tulleet saarelle. Pitkään kierrettyämme ei auttanut kuin todeta, että ainoa vaihtoehto päästä pois on samaa reittiä kuin tulimmekin. Pari tuntia meni aivan hukkaan ja ylimääräistä ajoa tuli lähes 150km. Ei kivaa.
Lopulta kuitenkin tulimme perille helteessä kylpevään Hoofddorpiin, joka on Amsterdamin esikaupunkialue lentokentän lähellä. Sieltä olimme varanneet hotellin, joka kuvien ja arvioiden perusteella oli vaikuttanut keskitasoiselta. Tässä tuli kuitenkin ensimmäinen harha-askel tällä reissulla. Hotel De Beurs osoittautui nuhjuseksi, parikymmentä vuotta sitten remontoiduksi wannabe-neljäntähdenhotelliksi, jota parhaalla yrityksellä ja vaaleanpunaisten silmälasien läpi katsomalla saattoi ehkä kuvitella kolmetähtiseksi. Ruskeasävyinen tekonahkaa ja muovihuonekaluja käsittävä sisustus ei voi kenenkään mielestä olla viihtyisä eikä huoneessa voimakkaasti haissut partavesi peittänyt ”savuttoman” huoneen pinttynyttä tupakankatkua. Ilmastointi käsitti avattavan tuuletusikkunan, jossa ei ollut hyönteisverkkoa eikä minkäänlaista salpaa, joten kuka tahansa saattaisi kiivetä kakkoskerrokseen viereisiä paloportaita ja tulla moikkaamaan. Kylpyhuoneessa oli törkeän kuuma ja vessanpönttö keikkui uhkaavasti sille istuttaessa. Emme jaksaneet kuitenkaan lähteä valittamaan, vaan ratkutamme tyytymättömyyttämme raukkamaisesti sitten hotellin booking-sivulla kuten ikävät asiakkaat yleensä.
Valittamisen sijasta vaihdoimme ykköset niskaan ja lähdimme katsomaan villiä Amsterdamia. Ensin tutustuimme kaupunkiin ajelemalla ympäriinsä läskimopollamme. Kaikki ovat varmaan nähneet, kuinka amerikkalaisissa telkkariohjelmissa lihavat ihmiset ajelevat kauppakeskuksissa kolmipyöräisillä sähkömopoilla. Meillä ei ihan sellaista ole, mutta sightseeing sujuu hienosti luontoystävällisellä katumaasturillamme joka on ilmastoitu, takaikkunat tummennettu auringonsuojakalvolla ja kattoikkunasta voi valokuvata hienoja rakennuksia ilman, että tarvitsee edes nousta autosta. Päätimme sitten kuitenkin pysäköidäkin, ensin sikakalliiseen parkkihalliin, joka hetken karttaa tarkasteltuamme osoittautui olevan lähes viiden kilometrin päässä keskustasta. Ajoimme siis saman tien ulos ja maksoimme muutaman minuutin pysäköinnistä 3,60€! Siitä viisastuineina etsimme tuuriparkin seuraavaksi, kadun ja kanavan välissä oli runsaasti vapaata parkkitilaa emmekä me, kuten rakkaat lukijamme tietävät, osaa lukea pysäköinnistä kertovia liikennemerkkejä lisäkilpineen millään ulkomaan kielellä.
Kävelimme kanavarantoja ihastellen kauniita taloja. Arkkitehtuuri on täällä aivan erilaista kuin muissa kaupungeissa matkamme varrella. Aloimme pohtia, miten paikoitellen voimakkaana ilmassa leijunut epäilyttävä savu meihin oikein vaikutti, koska osa taloista näytti ihan siltä, että ne ovat aivan vinossa! Koska kanavaristeily oli juuri alkamassa ja satuimme sopivasti paikalle, keksimme, että se on varmasti oiva tapa nähdä kaupunkia ja kuulla oppaalta nähtävyyksistä enemmän. Tunnin opastetulla kierroksella kuulimmekin sitten, että talot tosiaan ovat vinossa, tarkoituksella, ja niitä sanotaan tanssiviksi taloiksi. Saimme myös oppia, että hollantilaisissa taloissa on niin kapeat ovet ja rappukäytävät, että muutettaessa tavarat nostetaan ikkunoiden kautta köysillä ulos ja sisään. Amsterdamin kapein kuja oli alle metrin levyinen! Siitä piti kulkea yksi kerrallaan ja jos joku tuli vastaan, piti jomman kumman peruuttaa takaisin sillä väistämään ei mahtunut. Kanavineen ja siltoineen kaupunki toi kovasti mieleen Venetsian, ainakin meille jotka olemme päässeet siihen kaupunkiin tutustumaan vain kuvista.
Olimme etukäteen kuulleet Amsterdamin erikoisuudesta, Coffee Shopeista. Jotenkin me sinisilmät kuitenkin kuvittelimme, että niitä on jossain sivummalla, huonomaineisilla alueilla tai ainakin jossain takakujilla ja niihin halutessaan pitäisi niitä oikein etsimällä etsiä tai osata kysyä. Hämmästyimme siis niiden monilukuisuudesta ihan pääkatujenkin varrella. Coffee Shopeissa oli isot kyltit ulkopuolella, joista selvisi aika äkkiä, että nämä eivät ole mitä tahansa kahviloita: ”Age limit 18 years”, ”No Alcohol” ja ”No smoking cigarrettes” kertoivat, että näihin eivät perheenäidit mene lastenvaunuineen, näissä ei kaljaa lipitellä eikä tupakansavu tartu vaatteisiin. Sen sijaan jo aiemmin haistamamme suitsukkeen hajua muistuttava imelä katku leijui näistä kahviloista pitkälle. Sisään meni hihitteleviä naisseurueita ja ulos tuli rastatukkaisia poikia tuijottavine katseineen. Eksoottista, sanon minä!
Coffee Shopin sijasta etsimme kivan näköisen ravintolan, jossa meille tarjoiltiin erittäin herkullista pinaatti-ricotta-cannellonia ja isot tuopit Heinekeniä. Michael Jacksonin musiikki pauhasi jälleen joka paikassa, kanavalla lipui veneitä joissa pidettiin ilmeisesti popin kuninkaan peijaisia musiikin, oluen ja coffee shopin antimien voimalla. Totesimmekin, että Suomessa yleinen pilluralli suoritetaan täällä ilmeisesti veneillä cruisailemalla kaupunkia ympäri.
Askelmittariin kertyi lopulta kuitenkin ihan hieno määrä käveltyä matkaa ja hotellin sängyn väsyneet jouset saivat tuudittaa matkalaiset uneen.
Liehuvia helmoja Pariisissa
Keskiviikko 24.kesäkuuta - Perjantai 26. kesäkuuta 2009
Saavuimme puuduttavan ajon jälkeen keskelle parasta ruuhka-aikaa Pariisin keskustaan. Emme edelleenkään ole sitä mieltä, että sinne olisi erityisen hankalaa ajaa omalla autolla. Toki ruuhkat ovat kovemmat kuin mitä Helsingissä on tottunut näkemään, mutta jos asennoituu jonotteluun, ei hermo mene kovin pahasti. Kunhan on vesipullo, ilmastointi ja hyvää musiikkia tarjolla, ei ala ahdistaa. Navigaattori hoitaa reitin etsimisen ja itse vi keskittyä maisemista nauttimiseen. Meidän oli tarkoitus käydä ensin hotellilla kirjautumassa sisään, mutta huomasimme vasta ajaessamme keskustaan, että olimme unohtaneet ohjelmoida hotellin osoitteen navin muistiin. Se tarkoitti pientä ylimääräistä sightseeing-kierrosta, mutta kukapa ei Pariisista nauttisi yhden ylimääräisenkin kerran. Hotellimme sijaitsi 20km Pariisista etelään, juuri sen samaisen moottoritien varrella, mitä olimme juuri ajaneet, Evry-nimisellä kampusalueella.
Käytyämme hieman ajelemassa menimme sitten hotellille. Olimme tehneet ehkä koko reissun parhaan löydön booking.comista, pienen yksiön aivan uudessa huoneistohotellissa, hinta yöltä varsin kohtuullinen, huoneiston kunto priima ja varustelutaso ainakin neljän tähden arvoista. Koska meillä nyt oli keittiö jääkaappeineen kaikkineen, päätimme ensi töiksemme käydä lähimmässä supermarketissa ostamassa juustoja ja viiniä sekä muuta hyvää. Ranskassa supermarket- sana saa aivan uuden merkityksen. Noin kolmen perusprisman kokoinen jättikolossi, josta saa todellakin aivan kaiken mitä kuvitella saattaa, valikoimaa niin runsaasti että itku meinaa päästä kun täytyy jotain valita kaikesta ihanasta tarjolla olevasta ja hinnat varsin kohtuulliset. Suunnittelimme jo jäävämme pikku yksiöömme kokonaan asumaan, etenkin kun anopilta oli aamulla tullut tekstiviesti, jossa hän ilmoitti, että he aikovat pitää koiramme.
Illan vietimme Pariisissa ihastellen maisemia, kävellen kauniita Seinen rantoja ja ottaen jälleen satoja valokuvia. Aina pitää olla joku pikkuongelma, tällä kertaa se oli minun musta mekkoni, jonka olin varta vasten hankkinut Pariisissa käytettäväksi. Se kun on helmaltaan niin leveä, että tuulenpuuskassa se nousee täysin pyöreäksi kelloksi ympärilleni paljastaen huomattavasti enemmän kuin suunnittelin näyttäväni. Tätä ei sovittaessa tajunnut, kun sovituskopeissa harvemmin tuulee. Höh, en antanut sen kovasti häiritä, ehkä kanssamatkustajaa häiritsi enemmän. Löysimme sivukujalta Notre Damen takaa viehättävän viinituvan, jossa nautimme lasilliset. Omassa pikku asunnossamme joimme vielä tippasen lisäää punaviiniä ja maistelimme sen kanssa Tomme Blanchea, Roquefortia ja vuohenjuustoa patongin kera. C´est la vie!
Seuraavana aamuna nautimme aamiaisen omalla ranskalaisella parvekkeellamme kuunnellen kirkonkellojen jatkuvaa pauhaamista. Meille ei oikein auennut, miksi niitä soitettiin 45 minuutin välein vartti kerrallaan! Aamupalaksi olimme hankkineet kirsikoita, mansikoita, vaniljarahkaa, appelsiinimehua, croissantteja sekä niitä eilisiä juustoja. Lisäksi tietenkin paljon kahvia. Päivän suunnitelmiin kuului ykkösenä Louvreen tutustuminen. Akihan on siellä jo käynytkin ja mainostanut sen upeutta minulle niin kovaäänisesti, että pakkohan sinne oli mennä. Miten mennään Louvreen omalla autolla? Laitetaan osoite navigaattoriin ja ajetaan parkkihalliin Louvren alla. Helppoa kuin mikä. Jonotkaan eivät olleet lainkaan niin pahat kuin olin tullut pelotelluksi etukäteen.
Helposti liikuttuvana olin kyllä varsin otettu Louvren ihanuuksista. Ei ole ollenkaan sama katsella taideteoksia kuvista kuin nähdä ne hyvin valaistuina, luonnollisessa koossaan ja erottaa maalauksista satoja vuosia vanhat siveltimen jäljet. Tietenkin kävimme moikkaamassa klassikot Mona Lisan ja Milon Venuksen (meidän Milo tosin olisi varmaan vaan pissannut sen jalkoihin.) Erityisen paljon pidimme myös Napoleonin asuinsiivestä, joka oli todella vaikuttava mahtipontisine sisustuksineen ja taide-esineineen. Siellä sai kyllä kävellä melkoisessa jonomuodostelmassa toisin kuin muualla Louvressa. Kuuma oli kuin siellä kuuluisassa ryssän helvetissä, vai olikos siellä kylmä? No, ilmastointien lattialuukut olivat suosittuja seisomapaikkoja ja niiden päälle kerääntyi aina onnesta huokailevia ihmislaumoja. Vettäkin kului pullotolkulla kuin biitsillä olisi oltu.
Kävelimme puistossa, kävimme kulma-brasseriessa syömässä ja viinilasillisella (pullollisella!) ja teimme kaikkea kliseistä, mitä nyt turistit kuunaan Pariisissa. Emme vielä ole niin vanhoja tuttuja tämän kaunokaisen kanssa, että osaisimme pysyä poissa nähtävyyksistä. Aikaa jäi myös shoppailulle ja teimme pari hyvää löytöä, muun muassa vaatteita Akille sekä joitain tuliaisia. Tokihan me tavoillemme uskollisina etsimme myös Starbucksin, jonka jättilattet ja juustokakut saivat tehdä jokapäiväisen leipämme roolia. Jokainen tätä blogia lukenut osaa jo varmasti odottaa, että emme ole niin kovin hoikkia palatessamme reissusta. Toisaalta, miksi mennä lomalle kituuttamaan jollain salaatilla ja sitruunamehulla? Tätä varten on säästetty, tätä on odotettu ja hehkutettu, miksi siis ei pitäisi nauttia? Koko pitkä syksy ja talvi on laihduttamista varten.
Pariisin asunnossamme oli niin hyvä keittiövarustus, että sinne olisi voinut jäädä vaikka asumaan. Mieleen tuli useammankin kerran, että tällainen asunto riittäisi kahdelle aikuiselle ihan hienosti, esimerkiksi Helsingin keskustassa, tai vaikkapa Pariisissa. Kokkasimme keittiössämme tosin vain aamiaisia, mutta ne olivatkin sitten ihan omaa luokkaansa. Herkkumarketista haimme kaikenlaista ihanaa ja söimme pikku pöydän ääressä ranskalaisella parvekkeellamme (vai onko sen nimi täällä vain parveke?) katsellen katuvilinää. Vaikka leffojakin oli mukana, ei iltaisin jaksanut perinteisesti mitään muuta kuin katsella päivän valokuvat ja sitten äkkiä nukkumaan.
Kolmantena päivänä oli vuorossa virallinen shoppailukierros, mikä kuumuuden vuoksi kutistui melko tyngäksi. Sitä paitsi olimme aiempina päivinä ostelleet jo tuliaisia, viinejä ja itselle kaikkea kivaa, joten ei tässä nyt sitten ihmeempiä tarvittukaan. Kävimme kuvaamassa vielä maisemia, Moulin Rougekin tuli kuvattua -tosin vain ulkoa päin, sillä 120-vuotisjuhliaan viettävä revyy oli niin sikamaisen hintainen, että matkabudjetti olisi inissyt ja paukkunut jos sinne olisimme menneet. Joku rikkiviisas voisi tosin sanoa, että sen shoppailun ja juustokakun ahmimisen kun jättää vähemmälle, niin jää rahaa kulttuurielämyksiin. Niinpä. Kukin tyylillään.
Kaiken hyvän täytyy loppua, niin myös tämänkertaisen Pariisin-visiitin. Kaikille kiinnostuneille voimme antaa huoneistohotellimme yhteystiedot, sillä sitä voi todella lämpimästi suositella. Suunnittelimme matkaa eteenpäin Belgian kautta Hollantiin. Varasimme hyvältä vaikuttavan hotellin ja haikein mielin jätimme asuntomme seuraaville onnekkaille. Mutta tokihan tänne tullaan jälleen!
Saavuimme puuduttavan ajon jälkeen keskelle parasta ruuhka-aikaa Pariisin keskustaan. Emme edelleenkään ole sitä mieltä, että sinne olisi erityisen hankalaa ajaa omalla autolla. Toki ruuhkat ovat kovemmat kuin mitä Helsingissä on tottunut näkemään, mutta jos asennoituu jonotteluun, ei hermo mene kovin pahasti. Kunhan on vesipullo, ilmastointi ja hyvää musiikkia tarjolla, ei ala ahdistaa. Navigaattori hoitaa reitin etsimisen ja itse vi keskittyä maisemista nauttimiseen. Meidän oli tarkoitus käydä ensin hotellilla kirjautumassa sisään, mutta huomasimme vasta ajaessamme keskustaan, että olimme unohtaneet ohjelmoida hotellin osoitteen navin muistiin. Se tarkoitti pientä ylimääräistä sightseeing-kierrosta, mutta kukapa ei Pariisista nauttisi yhden ylimääräisenkin kerran. Hotellimme sijaitsi 20km Pariisista etelään, juuri sen samaisen moottoritien varrella, mitä olimme juuri ajaneet, Evry-nimisellä kampusalueella.
Käytyämme hieman ajelemassa menimme sitten hotellille. Olimme tehneet ehkä koko reissun parhaan löydön booking.comista, pienen yksiön aivan uudessa huoneistohotellissa, hinta yöltä varsin kohtuullinen, huoneiston kunto priima ja varustelutaso ainakin neljän tähden arvoista. Koska meillä nyt oli keittiö jääkaappeineen kaikkineen, päätimme ensi töiksemme käydä lähimmässä supermarketissa ostamassa juustoja ja viiniä sekä muuta hyvää. Ranskassa supermarket- sana saa aivan uuden merkityksen. Noin kolmen perusprisman kokoinen jättikolossi, josta saa todellakin aivan kaiken mitä kuvitella saattaa, valikoimaa niin runsaasti että itku meinaa päästä kun täytyy jotain valita kaikesta ihanasta tarjolla olevasta ja hinnat varsin kohtuulliset. Suunnittelimme jo jäävämme pikku yksiöömme kokonaan asumaan, etenkin kun anopilta oli aamulla tullut tekstiviesti, jossa hän ilmoitti, että he aikovat pitää koiramme.
Illan vietimme Pariisissa ihastellen maisemia, kävellen kauniita Seinen rantoja ja ottaen jälleen satoja valokuvia. Aina pitää olla joku pikkuongelma, tällä kertaa se oli minun musta mekkoni, jonka olin varta vasten hankkinut Pariisissa käytettäväksi. Se kun on helmaltaan niin leveä, että tuulenpuuskassa se nousee täysin pyöreäksi kelloksi ympärilleni paljastaen huomattavasti enemmän kuin suunnittelin näyttäväni. Tätä ei sovittaessa tajunnut, kun sovituskopeissa harvemmin tuulee. Höh, en antanut sen kovasti häiritä, ehkä kanssamatkustajaa häiritsi enemmän. Löysimme sivukujalta Notre Damen takaa viehättävän viinituvan, jossa nautimme lasilliset. Omassa pikku asunnossamme joimme vielä tippasen lisäää punaviiniä ja maistelimme sen kanssa Tomme Blanchea, Roquefortia ja vuohenjuustoa patongin kera. C´est la vie!
Seuraavana aamuna nautimme aamiaisen omalla ranskalaisella parvekkeellamme kuunnellen kirkonkellojen jatkuvaa pauhaamista. Meille ei oikein auennut, miksi niitä soitettiin 45 minuutin välein vartti kerrallaan! Aamupalaksi olimme hankkineet kirsikoita, mansikoita, vaniljarahkaa, appelsiinimehua, croissantteja sekä niitä eilisiä juustoja. Lisäksi tietenkin paljon kahvia. Päivän suunnitelmiin kuului ykkösenä Louvreen tutustuminen. Akihan on siellä jo käynytkin ja mainostanut sen upeutta minulle niin kovaäänisesti, että pakkohan sinne oli mennä. Miten mennään Louvreen omalla autolla? Laitetaan osoite navigaattoriin ja ajetaan parkkihalliin Louvren alla. Helppoa kuin mikä. Jonotkaan eivät olleet lainkaan niin pahat kuin olin tullut pelotelluksi etukäteen.
Helposti liikuttuvana olin kyllä varsin otettu Louvren ihanuuksista. Ei ole ollenkaan sama katsella taideteoksia kuvista kuin nähdä ne hyvin valaistuina, luonnollisessa koossaan ja erottaa maalauksista satoja vuosia vanhat siveltimen jäljet. Tietenkin kävimme moikkaamassa klassikot Mona Lisan ja Milon Venuksen (meidän Milo tosin olisi varmaan vaan pissannut sen jalkoihin.) Erityisen paljon pidimme myös Napoleonin asuinsiivestä, joka oli todella vaikuttava mahtipontisine sisustuksineen ja taide-esineineen. Siellä sai kyllä kävellä melkoisessa jonomuodostelmassa toisin kuin muualla Louvressa. Kuuma oli kuin siellä kuuluisassa ryssän helvetissä, vai olikos siellä kylmä? No, ilmastointien lattialuukut olivat suosittuja seisomapaikkoja ja niiden päälle kerääntyi aina onnesta huokailevia ihmislaumoja. Vettäkin kului pullotolkulla kuin biitsillä olisi oltu.
Kävelimme puistossa, kävimme kulma-brasseriessa syömässä ja viinilasillisella (pullollisella!) ja teimme kaikkea kliseistä, mitä nyt turistit kuunaan Pariisissa. Emme vielä ole niin vanhoja tuttuja tämän kaunokaisen kanssa, että osaisimme pysyä poissa nähtävyyksistä. Aikaa jäi myös shoppailulle ja teimme pari hyvää löytöä, muun muassa vaatteita Akille sekä joitain tuliaisia. Tokihan me tavoillemme uskollisina etsimme myös Starbucksin, jonka jättilattet ja juustokakut saivat tehdä jokapäiväisen leipämme roolia. Jokainen tätä blogia lukenut osaa jo varmasti odottaa, että emme ole niin kovin hoikkia palatessamme reissusta. Toisaalta, miksi mennä lomalle kituuttamaan jollain salaatilla ja sitruunamehulla? Tätä varten on säästetty, tätä on odotettu ja hehkutettu, miksi siis ei pitäisi nauttia? Koko pitkä syksy ja talvi on laihduttamista varten.
Pariisin asunnossamme oli niin hyvä keittiövarustus, että sinne olisi voinut jäädä vaikka asumaan. Mieleen tuli useammankin kerran, että tällainen asunto riittäisi kahdelle aikuiselle ihan hienosti, esimerkiksi Helsingin keskustassa, tai vaikkapa Pariisissa. Kokkasimme keittiössämme tosin vain aamiaisia, mutta ne olivatkin sitten ihan omaa luokkaansa. Herkkumarketista haimme kaikenlaista ihanaa ja söimme pikku pöydän ääressä ranskalaisella parvekkeellamme (vai onko sen nimi täällä vain parveke?) katsellen katuvilinää. Vaikka leffojakin oli mukana, ei iltaisin jaksanut perinteisesti mitään muuta kuin katsella päivän valokuvat ja sitten äkkiä nukkumaan.
Kolmantena päivänä oli vuorossa virallinen shoppailukierros, mikä kuumuuden vuoksi kutistui melko tyngäksi. Sitä paitsi olimme aiempina päivinä ostelleet jo tuliaisia, viinejä ja itselle kaikkea kivaa, joten ei tässä nyt sitten ihmeempiä tarvittukaan. Kävimme kuvaamassa vielä maisemia, Moulin Rougekin tuli kuvattua -tosin vain ulkoa päin, sillä 120-vuotisjuhliaan viettävä revyy oli niin sikamaisen hintainen, että matkabudjetti olisi inissyt ja paukkunut jos sinne olisimme menneet. Joku rikkiviisas voisi tosin sanoa, että sen shoppailun ja juustokakun ahmimisen kun jättää vähemmälle, niin jää rahaa kulttuurielämyksiin. Niinpä. Kukin tyylillään.
Kaiken hyvän täytyy loppua, niin myös tämänkertaisen Pariisin-visiitin. Kaikille kiinnostuneille voimme antaa huoneistohotellimme yhteystiedot, sillä sitä voi todella lämpimästi suositella. Suunnittelimme matkaa eteenpäin Belgian kautta Hollantiin. Varasimme hyvältä vaikuttavan hotellin ja haikein mielin jätimme asuntomme seuraaville onnekkaille. Mutta tokihan tänne tullaan jälleen!
lauantai 27. kesäkuuta 2009
Väsyneinä Dijonissa
Tiistai 23.kesäkuuta 2009
Evianista ei olisi millään halunnut lähteä. Miksi emme etukäteen edes tajunneet ottaa selvää, millaiseen paikkaan olemme tulossa, jotta olisimme tajunneet varata huoneen saman tien viikoksi. Lähdettävä kuitenkin oli. Matka jatkui siis Bourgognen halki Dijoniin, ajaminen oli melkoista paahtamista, kuten tällä matkalla osa päivistä pakostakin on, jotta näemme mahdollisimman paljon ja pääsemme kotiinkin ennen kuin loma päättyy.
Matkalla joimme vain huoltoasemakahvia ja söimme vähän sitä ja tätä. Perille saavuimme illalla, juuri ennen kuin hotellin vastaanotto meni kiinni. Tällä kertaa majoituimme perheen ylläpitämään pikkuiseen hotelliin Dijonin ulkopuolella, korkealla kukkuloilla kuin Hollywoodissa ikään. Hotelli oli pienellä kadulla kauniiden talojen ympäröimänä ja nimeltään Karkintekijän Talo. Suloista! Tunnelma oli kuin menneeltä ajalta pysäytyskuvaksi jäänyt. Kuumuus teki myös osansa. Hotellia ei oltu juurikaan remontoitu, joten kaikkien ihanien hotellikokemusten jälkeen tämä ei ollut ihan niin ekstaattista kuin olimme etukäteen uskaltaneet toivoa. Kaunis ympäristö ja hotellin suloinen puutarha saivat kuitenkin mielen iloiseksi. Huone oli nuhjuinen, sängyt kaksi varsin lyhyttä kaiverretuilla puupäädyillä koristettua jousitettua lotjaa, jotka oli työnnetty yli metrin verran erilleen. Siveellisesti, tietenkin. Tämä vanha aviopari kyllä selviää yhden yön vähän kauempanakin toisistaan, mutta kun tiedustelimme vastaanotosta miksi saimme tilaamamme tuplasängyn sijasta twin-huoneen erillisine vuoteineen, ilmoitti vastaanottovirkailija leveästi hymyillen, että he eivät missään nimessä veloittaisi meiltä huoneesta lisähintaa! Jaha.
Koska emme olleet aivan voimissamme, päätimme että tämä kaupunki saa valitettavasti jäädä vieraaksi tällä reissulla. Etsimme lähimmän supermarketin, josta ostimme kasan herkkueväitä, muun muassa kuuden herkkuleivoksen laatikon. Söimme eväät sängyssä ja sen jälkeen uni voitti molemmat hetkessä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
