Evian -eli onko ilmaisia päivällisiä olemassa?

Kesäkuussa jossain päin Etelä-Ranskaa

Saavuimme siis rajan yli erikoisten rajatarkastusmanööverien jälkeen ja päädyimme Evian-les-Bains`iin, siihen kylään, jonka mukaan maailman kuuluisin pullovesi on saanut nimensä. Vuoret reunustivat kylää etelästä, Genevejärvi pohjoisesta. Tie kulki aivan rantaviivaa myötäillen. Talot olivat pääasiassa hyvin hoidettuja, kauniin värisiä kivitaloja viime vuosituhannen alusta ja sodanjälkeiseltä ajalta. Rantabulevardia hissukseen körötellen ohitimme Casinon, hienoja hotelleja, suuren venesataman sekä järveen tehdyn uimastadionin. Hotellimme löytyi ihan kylän laidalta, järven rannalta. Jos tähän mennessä hotellimme ovat olleet onnenkantamoisia, siistejä ja viihtyisiä, oli tämä todellinen lottovoitto. Eihän mitään niin idyllistä voi ollakaan!

Hotel La Plage on 1900-luvun alussa perustettu kylpylähotelli. Vastaanotto ja ravintola ovat matalia lasiseinäisiä rakennuksia upealla näköalalla. Itse hotelli sijaitsee kymmenisen metriä rannasta, pienen mäennyppylän rinteessä taaten mahdollisimman parhaat näköalat useimpiin huoneisiin. Me saimme järven puoleisen ylimmän kerroksen huoneen, jonka ranskalaiselta parvekkelta aukesi esteetön näkymä aina Montreux`n saakka järven yli. Kylät ja kaupungit vastarannalla näkyivät valojen helminauhana tummaa iltataivasta vasten vuorten piirtyessä taustalla. Järvellä myrskysi, aallot olivat vaahtopäisiä kuin merellä ikään. Huone oli sisustettu vanhahtavalla maalaistyylillä sydänkuvioisine sängynpeitteineen, seinillä oli kehystettyjä valokuvasuurennoksia alueen maisemista 1920-luvulta. Kylpyhuoneessa oli viistottu katto ja suuri kattoikkuna sekä iso vanha tassujalkainen kylpyamme.

Kellon ollessa jo paljon ja tehtyämme pitkän ja hienon matkan päätimme syödä hotellin ravintolassa jotain pientä ja mennä sitten nukkumaan, jotta jaksaisimme huomenna nauttia päivästä kauniissa ympäristössä. Ravintola osoittautui nappivalinnaksi. Myrskyn kourissa vaahtoava järvi velloi ikkunoiden takana kun istahdimme pieneen pöytään kynttilöiden valossa, takkatulen ritistessä hiljalleen nurkassa. Keskikesän upea auringonlasku kajasti kauniina antaen uskomattoman kontrastin aallokolle ja vuorille. Ruokalista oli vain ranskaksi ja väsyneinä päätimme tilata ”ihan mitä vain” menetelmällä, joka tunnetaan kaikkien maailman turistien keskuudessa: tökkää sormi ruokalistaan ja osoita tarjoilijalle. Listan halvinta punaviiniä pullollinen, eiköhän sitä juomaan pysty.

Tarjoilija toi meille viinin, joka osoittautui varsin pätevän makuiseksi, joskin kevyeksi ja helposti juotavaksi, ei niinkään ruokaviiniksi. Hetken kuluttua tarjoilijapoika palasi tuoden lämpökynttilän ja sen päälle laitettavan ritilän, johon ilmiselvästi tuotaisiin ruokamme. Mitähän me tilasimme? Leipää nakerreltuamme ei mennyt aikaakaan kun saimme ritilän päälle tulikuumana hehkuvan kivilevyn ja sen jälkeen pöytään alettiin kantaa katkeamattomana virtana erilaisia lautasia täynnä kasviksia ja raakoja lihoja. Siitä sitten vain grillailemaan mitä mieli teki, upeaa ja todella herkullista! Syötyämme niin, että navat pompahtivat pari senttiä edemmäksi tarjoilija kysyi vain huoneemme numeron ja sanoi ruoan menevän huonelaskuun, joka maksettaisiin poistuessa, kätevää kuin mikä. Uni maistui aaltojen kohinassa todella hyvin.

Aamukylpy Evian-vedessä katsellen kattoikkunasta vuoria. Ei kovin huono tapa aloittaa kesälomapäivää. Etenkin, kun seuraavaksi sai herkkuaamiaista: croissantteja, tuoremehuja, cafe au lait`a, hilloa, hedelmiä, rahkaa, ihan mielettömiä juustoja sekä mansikoita. Jos voisikin elää pelkällä aamiaisruoalla, ei huonompi vaihtoehto sekään (kunhan ensin on elänyt muutaman vuoden sillä juustokakulla ja lattella). Täytimme vesipullot kraanasta Evianilla ja lähdimme kävellen tutustumaan Evian-les-Bains`iin.

Rannalla tuuli edelleen kovasti mutta aurinko helotti myös ja sää oli oikeastaan varsin miellyttävä. Kävimme katsomassa järvenrantauimalaa, mutta aallokko oli niin kova, että uimista ei suositeltu. Ohitimme myös todella hauskan näköisen minigolf-radan, joka ei ollut vielä auki, kyltin mukaan se olisi avoinna illalla. Radat oli tehty mielikuvitusta ja maaston muotoja käyttäen ja ne näyttivät paljon kivemmiltä kuin suomalaiset minigolf-radat, joissa vaihtelua tarjoaa yleensä vain kulmat ja mäet. Casinon vieressä torilla oli maalaismarkkinat ja katosimme niiden vilinään muutamaksi toviksi. Jos meillä olisi ollut keittomahdollisuus, olisi täältä saanut todella ihanat kasvikset vaikka mihin herkkuihin. Osaa vihanneksista ja hedelmistä ei meinannut tunnistaa, niin eri näköisiä kontissa kypsyneet Suomeen tuodut valjut sukulaisensa ovat näihin mehukkaisiin, värikkäisiin ja suuriin verrattuna. Rantakahvilat näyttivät varsin tiukasti suljetuilta, vain yksi uhmasi tuulista säätä olemalla avoinna. Siellä virkistäydyimme jäätelöllä ja paikallisella luonnontuotteella, vedellä. Aki sai taas valokuvata niin, että muistikortti venyi ja paukkui, ja muisti säännöllisin väliajoin kirota kameraansa, kuinka sellainen-ja-sellainen kamera antaisi mahdollisuudet niin paljon parempaan...

Kyllä sapetti ruveta pakkaamaan tavaroita, tänne olisi voinut jäädä pitemmäksi aikaa tai vaikka asumaan. Jos tullessa jo olisimme tajunneet, niin huoneen olisi voinut saada useammaksi yöksi. Laskun maksettuamme jatkoimme kuitenkin matkaa suunnitellusti kohti Dijonia. Vasta jonkin ajan päästä aloimme miettiä, kuinka hotellilasku oli ollutkin niin pieni. Totesimme, että illallinen oli jäänyt kokonaan laskuttamatta! Niin paljon rehellisyyttä meistä ei löytynyt (etsimme kyllä kovasti) että olisimme lähteneet takaisin sitä maksamaan. Haukkukaa jos haluatte.