Lauantai 20.kesäkuuta 2009
Aamulla heräsimme karatetyynyistä huolimatta makeilta unilta. Karatetyynyt ovat saksalaisten hotellien erikoisuus. Ne ovat valtavia, yleensä höyhentyynyjä, jotka ovat koostumukseltaan todella löysiä, täytettä on ehkä puolen tyynyn verran. Sänkyä pedattaessa ne on pöyhitty pulleiksi ja sitten isketty keskeltä karateiskulla litteiksi. Niillä on tavattoman epämukavaa nukkua, etenkin jos on -kuten me- tottunut anatomisiin tyynyihin. Matkoilla olemme kuitenkin aina niin väsyneitä, että nukumme molemmat kuorsata krohisten lähes missä vain. Hagemann-hotellin aamiassali oli sisustettu kitschintäyteisellä meriteemalla. Keittiöstä nousi tanakka käristetyn sipulin tuoksu. Aamiainen ylitti kaikki odotukset: buffet-pöydästä kaikkea, mitä kaivata saattaa ja iso termoskannullinen kunnollista kahvia. Tukevasti syötyämme kirjauduimme ulos hotellista ja raahasimme valtaisat laukkumme autoon helteen kohotessa jo aamukahdeksan jälkeen yli sietorajan.
Matkanteko saksalaisilla moottoriteillä on unelmaa. Nopeusrajoitukset ovat tyyliä ”kun alamäki on jyrkempi kuin 8% pudotus, suositellaan enintään 120km/h nopeutta”. Tietöitä on kesäisin runsaasti ihan kuin Suomessakin, mutta niiden ohi täytyy vauhtia hidastaa etanamaiseen kahdeksaankymppiin, eli meidän näkökulmasta niistäkin päästään varsin sujuvasti. Ajamme vuorotellen noin kaksi tuntia kerrallaan. Kuskia vaihtaessa pidämme pienen venyttely-, vessa- ja kahvitauon. Tällä systeemillä vajaan viidensadan kilometrin ajoetappi sujui noin neljässä tunnissa. Sateen yllättäessä moottoritiellä autojen nopeus hidastui aavistuksen eli kahtasataa paahtamisen sijasta ajettiin vain noin sataakuuttakymppiä. Kylteissä suositeltiin sateella vaivaista 120km/h, mutta jonossa ei auttanut hidastella.
Alkuiltapäivästä saavuimme aurinkoiseen Frankfurt am Mainiin. Kävimme ensin viemässä laukut edellispäivänä varaamaamme hotelliin, joka sijaitsi 15km kaupungin ulkopuolella. Se oli oikeastaan motelli, mutta varsin hyvätasoinen ja ennen kaikkea edullinen. Pari vuotta vanha rakennus sijaitsi pikkukylässä pellon laidassa, vieressä laidunsi hevosia. Vastaanotto oli ystävällinen ja varsin saksankielinen, joten pääsin jälleen verestämään laudatur-saksaani. Todettuamme huoneen pieneksi mutta puhtaaksi ja viihtyisäksi (toki sängyssä oli karatetyynyt) oli ohjelmassa vain pikainen vaatteiden vaihto ja sitten lähdimme heti kaupunkia ihastelemaan.
Frankfurtissa oli todella helppoa ajaa, semminkin kun olemme molemmat jo melko tottuneita kaupunkikuskeja. Parkkipaikan löytäminen oli luonnollisesti haasteellisempaa ja viime vuoden Pariisin parkkisakko edelleen kotona jääkaapin ovessa päätimme viisastua ja jättää taksipaikat sikseen, auto jätettiin siis ihan tavalliseen parkkihalliin. Sää suosi meitä edelleen, päivän ainoat sadepisarat olivat siis ne siellä autobahnilla. Frankfurtissa oli paljon nähtävää, keskustassa oli juuri meneillään Thaimaa-markkinat ja siellä oli tarjolla ruokia, esityksiä, hierontaa ja livemusiikkia. Nähtiin siis Thaimaata ja Saksaa samalla kertaa, kätevää. Pääsin vihdoin vähän shoppailemaankin, muutamassa kivassa tavaratalossa sekä pikkukaupoissa. Tein muutamia hyviä löytöjä, täällä tuntuisi olevan hieman matalampi hintataso kuin Suomessa.
Katseltuamme kauppoja joimme kahvit moukkamaisesti Starbucksissa (oih, miksei Suomessa ole Starbucksia?) ja kävelimme sitten pilvenpiirtäjien sekaan pankkialueelle. Olin lukenut etukäteen, että Main Toweriin pääsee pällistelemään maisemia, joten sinne siis. Arvasimme heti, mikä torneista se oli, sillä kaiteiden yli roikkui ihmisiä kameroineen satojen metrien korkeudella. Muihin tornitaloihin ei siis tavallisilla turistinpulliaisilla ollut asiaa. Sisäänkäynti löytyi hieman kierreltyämme ja maksoimme kiltisti vitosen per nokka hissimatkasta ylös ja alas. Turvatarkastuksessa syynättiin laukut ettei meillä vain ole mukana kahta pelätyintä esinettä: pommia tai laskuvarjoa. Hissi nousi huisaa vauhtia ja ylhäällä pääsimme sekä sisä- että ulkotasanteelle katselemaan ja valokuvaamaan. Ravintolan totesimme olevan sekä mahdoton löytää kylteistä huolimatta että taatusti maisemalisällä varustetun, joten laskeuduimme maan kamaralle etsimään ruokapaikkaa. Se löytyikin pian, valinnanvaraa riitti mutta kiva katukahvila vei voiton.
Tarjoilijamme Dieter-Horst Schumacher-Köningen kantoi meille valtaisat kolpakot paikallista olutta, ihanaa Pilsiä, sekä ravitsi meitä käsittämättömän kokoisilla annoksilla wieninleikettä ja rasvapottuja. Jälkiruokaa ei voinut kuvitellakaan vaan reipas kävelylenkki kuulosti ainoalta tavalta selvitä hengissä raskaan aterian jälkeen. Kipitimme siis oitis vanhaan kaupunkiin, joka hurmasi keskiaikaisilla taloillaan, lukuisilla kirkoillaan, patsaillaan ja viehättävillä kahviloillaan. Joen rannassa oli kova meininki, lauantai-iltaa vietettiin useiden polttareiden merkeissä. Poikaporukka vietti yhden ystävänsä viimeistä poikamiesiltaa polkien Beer Bike`ä eli kymmenen hengen poljettavaa vaunua, jossa sai juoda olutta niin kauan kuin jaksoi fillaroida ympäri kaupunkia. He halusivat myydä minulle arvan ja totesinkin, että kai minun täytyy poikaparan avioliittoa sponsoroida eurolla. Arvallani voitin kaksi kondomia! Täytynee antaa ne jollekin tarvitsevalle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti